Olen Porin kaupungin psykososiaalisten palveluiden kouluttama kokemusasiantuntija. Valmistuin vuonna 2017. Tänä talvena sain mahdollisuuden osallistua Satakunnan ammattikorkeakoulun Ymmärrä asiakasta – kokemustoiminta keskiössä -hankkeen järjestämään päihde- ja mielenterveysasioiden kokemusasiantuntijoiden jatkokoulutukseen. Koulutusta mainostettiin mahdollisuudella päästä käyttämään omaa osaamista enemmän ja uudenlaisissa tilanteissa. Näitä tilanteita voisivat olla esimerkiksi simulaatiotilanteet SAMKissa. Mainoksessa kerrottiin, että koulutuksen vetäisivät näyttelijät Maarit ja Teemu Niemelä. Koulutus järjestettäisi Porissa Hilkka-näyttämöllä kuutena eri kertana.
Koulutus alkoi sillä, että osallistujat kertoivat lyhyesti oman tarinansa. Sen jälkeen loimme erilaisia tarinoita yhdessä ja teimme erilaisia ryhmäytymisharjoituksia, esim. Tappajakani-harjoituksen, joka ”tuunattiin” nepsy-ystävälliseksi eli korvattiin kovat äänet vilkutuksilla. Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Saimme kotitehtäväksi netistä löytyvän luonnetestin tekemisen.
Seuraavilla kerroilla työskentelimme fiiliskorttien parissa ja teimme harjoituksia, joiden tarkoitus oli oppia huomaamaan hyvä itsessä. Käsittelimme myös vuorovaikutusta ja tunteita sekä teimme erilaisia improvisaatioharjoituksia. Lopuksi olikin aika alkaa valmistautua tuleviin simulaatiokeikkoihin.
Tämä SAMKin järjestämä koulutus tarjosi jo koulutetuille kokemusasiantuntijoille mahdolllisuuuden päästä oppimaan lisää itsestään ja ”pätevyyden” toimia SAMKin simulaatiotilanteissa ja miksei muuallakin työelämässä.
Tämän kaltainen täydennyskoulutus kokemustoimijoille on uraa uurtavaa toimintaa. Ehdottomasti suosittelisin vastaavaa koulutusta ihan kaikille kokemusasiantuntijoille. Myös opetustehtävissä toimivia ammattilaisia rohkaisisin ottamaan koulutettuja kokemusasiantuntijoita mukaan opetukseen. Kokemusasiantuntijuus ja kokemusasiantuntijoiden käyttö päihde- ja mielenterveysalalla on kovassa nosteessa. Toiminta on alkanut Suomessa noin 20 vuotta sitten. Toiminta linkittyy vahvasti myös toipumisorientaatio-käsitteeseen. Se on myös tutkitustikin vaikuttavaa.
Ensimmäiset opiskelijat aloittivat Hyvinvointipalveluiden kehittämisen ja johtamisen YAMK-tutkinto-ohjelmassa (90 op) tammikuussa 2022. Ryhmässä on monenlaisia hyvinvointipalveluiden parissa toimivia ammattilaisia eri puolilta Suomea. Valtaosa opiskelijoista on luonnollisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, mutta myös tradenomeja tai jonkin muun AMK-koulutuksen suorittaneita henkilöitä on joukossa mukana. Opiskelijoista suurin osa toimii julkisella sektorilla, mutta ryhmässä on lisäksi yksityisten hyvinvointipalveluiden ja järjestötoiminnan vahvoja osaajia. Opiskelijoiden monipuolinen asiantuntijuus ja erilaiset näkökulmat ovatkin olleet ensimmäisen lukukauden opintojen suola ja pippuri: erilaiset mielipiteet ja aikaisemman koulutuksen ja työkokemuksen muovaamat tiedot ja käsitykset ovat rikastaneet meidän kaikkien ymmärrystä hyvinvointipalveluista ja niiden kehittämisestä.
Hyvinvointipalveluiden kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelmassa opinnot on toteutettu kokonaan etäyhteyksillä. Vaikka ryhmä on iso – 50 opiskelijaa – mahdollisuuksia ajatusten jakamiseen on pyritty järjestämään sekä kontaktituntien sisällä että niiden välillä. Hyväksi käytännöksi osoittautuivat joidenkin opintojaksojen sisältöihin liittyvät pienryhmissä työstettävät välitehtävät, joihin opiskelijat sopivat aikataulun ja työnjaon keskenään. Palautteiden perusteella pienryhmissä syntyi uusia oivalluksia ja omat ajatukset laajenivat esimerkiksi siitä, mitä kaikkea hyvinvointipalveluihin sisältyy tai millaisia tulevaisuuden skenaarioita eri teemoihin voisi liittyä. Pienryhmätehtävät ovat myös tukeneet ryhmäytymistä, mikä on etäopinnoissa yksi iso haaste. Lähiopetuksessa ryhmäytyminen tapahtuu luontevasti esimerkiksi yhteisten kahvitaukojen tai lounaskeskustelujen myötä, mutta etäopiskelussa siihen pitää tietoisesti satsata opintojaksojen toteutuksissa.
Opiskelijoiden monipuolinen asiantuntijuus ja erilaiset näkökulmat ovatkin olleet ensimmäisen lukukauden opintojen suola ja pippuri.
Hyvinvointipalveluiden kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmassa suurin osa pakollisista opinnoista toteutetaan ensimmäisen lukukauden aikana. Myös opinnäytetyön suunnittelu on ollut ensimmäisen lukukauden ohjelmassa, joten opiskelutahti on ollut varsin tiivis. Seuraavilla lukukausilla opinnot painottuvat vaihtoehtoisiin johtamisopintoihin ja opinnäytetyöhön, jolloin aikataulutus riippuu kunkin opiskelijan tekemistä valinnoista. Opetussuunnitelmassa vaihtoehtoisten johtamisopintojen tarjonta on laaja; opiskelija valitsee kahdeksasta eri opintojaksosta vähintään neljä omien tarpeidensa ja mielenkiintonsa perusteella ja miettii, milloin ne suorittaa. Opintojaksojen aikataulut on laadittu niin, että esimerkiksi syksyllä 2022 tarjolla olevien johtamisopintojen kontaktiopetukset eivät mene päällekkäin, jolloin opiskelija voi valita vaikka kaikki tarjolla olevat opinnot jos niin haluaa. Jos taas haluaa satsata syksyllä opinnäytetyön toteutukseen ja raportointiin, johtamisopintoja voi suorittaa myöhemmin. Osa vaihtoehtoisista johtamisopinnoista toteutetaan sekä kevät- että syyslukukaudella. Opiskelijapalautteissa toivottiin mahdollisuutta tehdä laajemmin opintoja kesäaikana. Tähän toiveeseen pyrimme vastaamaan vuoden 2023 opintotarjontaa suunnitellessamme.
Opetussuunnitelma mahdollistaa oman asiantuntijuuden vahvistamisen myös muussa aihealueessa kuin johtamisessa. Täydentävissä ja vapaavalintaisissa opinnoissa opiskelija voi opiskella vaikkapa vanhustyötä, sosiaalialaa tai hyvinvointiteknologiaa. Tätä mahdollisuutta näkökulmien laajentamiseen osa opiskelijoista on hyödyntämässä jo tulevan syyslukukauden aikana.
Ohjauskeskusteluja itse kunkin opiskelijan henkilökohtaisen suunnitelman eli HOPSin tiimoilta on käyty pitkin kevättä. Onneksi kaikkea ei tarvitse päättää heti, vaan suunnitelmaa voi muokata ja päivittää opintojen edetessä. Kaiken kaikkiaan erilaiset polut kohti YAMK-tutkintoa mahdollistava opetussuunnitelma on saanut opiskelijoilta innostuneen vastaanoton. Mielenkiinnolla seuraamme, millaisia kokonaisuuksia eri opiskelijoiden tutkinnoissa tulee olemaan siinä vaiheessa, kun todistuksia kirjoitetaan.
Teksti ja kuva: Merja Sallinen TtT, yliopettaja, OPS-vastaava, tutoropettaja
Toisen vuoden sosionomiopiskelijat jalkautuivat kentälle esittelemään Porin kaupungin sosiaalipalveluita, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia.
Mistä ajatus projekteihin lähti?
Mikkolan Prismaan kaavaillaan hyvinvointilaajennusosaa, jolloin olisi tärkeää tietää minkälaisia palveluita asiakkaat pitäisivät mielekkäinä ja tarpeellisina kauppakeskusten yhteydessä. SAMK otti yhteyttä Satakunnan SOK:n kehitysjohtaja Jussi Viitaseen, joka oli heti valmiina lähtemään yhteistyöhön mukaan ja opiskelijaryhmät jalkautuivat S-ryhmän kolmeen toimipisteeseen (Mikkolan Prisma, Tikkulan S-Market sekä Länsi-Prisma). Lisäksi opiskelijoita oli Mikkolan Citymarketissa ja Kauppakeskus Puuvillassa.
Projektien taustalla SuomiAreenan aineisto
Kesän 2019 SuomiAreenassa kerättiin Sotepeda 24/7-hankkeen palvelumuotoiluun liittyvää aineistoa, jossa kävijät saivat äänestää ja kertoa, millaisia sosiaalipalveluita toivotaan kauppakeskuksien ja markettien yhteyteen. Kyselyn perusteella kävijöitä kiinnostivat ikäihmisille ja lapsiperheille suunnatut palvelupisteet, mielenterveyspalvelut sekä sosiaalipalvelujen ja Kelan neuvonta- ja ohjauspisteet. Vastauksissa nousi esille tarve ikäihmisten kohtaamispaikoille, joissa voisi jutella tai vaikka vain levätä hetken. Kohtaamispaikkoja toivottiin myös lapsille ja nuorille. Lisäksi kaivattiin lapsiparkkeja, digitaalisten laitteiden käytön tukea sekä ohjausta. Tarvetta koettiin myös pienille terveydenhoidollisille palveluille kuten verenpaineen mittaukseen, verikokeisiin ja mahdollisuuteen terveydenhoitajan tapaamiseen.
Opiskelijat pääsivät valitsemaan teemoista itselleen
mieluisimmat aiheet, jonka jälkeen he pohtivat minkälaista informaatiota aiheista
voisi lähteä asiakkaille tuottamaan ja kokeilemaan, miten palvelu- ja
infopisteet toimisivat käytännön tasolla.
Valitut teemat ja projektinimet:
Yksinäisyys – Kauppakaveri
Mielenterveys – Mielekäs hetki
Ikäihmiset – Ikäihmisten arjen ilot & infot
nuoret – Mitä nuoril?
lapsiperheet – Kelluke ja Hyvä perhe
Vetonauloja tarvitaan aina
Projektien aikana huomattiin, että tarvittiin vetonauloja, jotta ihmiset pysähtyisivät toimintapisteelle. Jokaiselta pisteeltä löytyikin vetonaula jos toinenkin mm. herkkuja, maskotteja, kasvomaalausta, karvakavereita, lauluesitystä ja jopa VR-laseja. S-Market Tikkula lähti mukaan projektiin lahjoittamalla Tupla-patukoita, jotka menivätkin kuin kuumille kiville. Myös muita yhteistyötahoja lähti mukaan tukemaan projekteja. Asiakkaita tavoitettiin projektien aikana n. 800.
Toimintapisteiltä löytyi erilaisia aktiviteetteja ja tarjoilua.
Yhteistyötahot:
ME-talo, Ohjaamo, Nuorten vastaanotto, Etsivä Nuorisotyö ja Satakunnan Seta ry, Viikkarin Valkama, Finfami, Hyvis, Kohtaamispaikka Positiimi, Ystäväkahvila Muru, MLL, Porin kaupunki, Martat, Teljän seurakunta, Porin kaupungin kirjasto, Puuhavilla, Partio, Lastaamo, Kulttuuritalo Lumo ja Aava kotihoiva ja kiinteistöpalvelu.
TOIMINTAPISTEET
Mikkolan Prisma – Kauppakaveri | Sosiaalipalvelut
Kauppakaveri-projektin tavoitteena oli yksinäisyyden vähentäminen. Esittelyssä oli matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja sekä neuvoja yksinäisille tai yksinäisyyttä kokeville. Opiskelijat tarjoutuivat myös halukkaille kauppakaveriksi.
Kauppakaveri-idea sai ihmisiltä paljon kiinnostusta. Toimintapisteen asiakkaista moni koki toistaiseksi pärjäävänsä yksin, mutta kertoivat sukulaisistaan tai ystävistään, jotka tarvitsisivat apua kaupassa. Opiskelijaryhmä pohti, jos palvelu olisi kiinteä ja kauppakaveri tulisi tutuksi, olisi hänet myös helpompi ottaa mukaan.
Sosiaalipalvelut-toimintapisteellä kerrottiin Porin kohtaamispaikoista. Asiakkaiden kanssa saatiin aikaan hyvää keskustelua ja positiivista palautetta tuli paljon. Moni otti esillä ollutta materiaalia kotiin luettavaksi tai töihin vietäväksi omia asiakkaitaan ajatellen.
Moni harmitteli, ettei tietoa palveluista, esim. ilmaisista ruokailuista, yhteislenkeistä ja saunavuoroista, ole helposti saatavilla. Lisäksi toivottiin lukujärjestystä, josta selviäisi mahdolliset toiminnat, tapahtumat ja kerhot kohderyhmittäin sekä lisää tiedotusta Satakunnan Kansan sivuille erilaisista tapahtumista niin lapsiperheille kuin vanhemmille henkilöillekin.
Kauppakaveri-idea sai ihmisiltä paljon kiinnostusta. Sosiaalipalveluiden toimintapisteen esitteitä vietiin kotiin, työpaikoille ja asiakkaille luettavaksi.
Kauppakeskus Puuvilla – Ikäihmisten Arjen ilot
Toimintapiste tarjosi ikäihmisille infoa tapahtumista, etuuksista ja yhdistyksistä. Toimintapisteeltä löytyi mm. muistelupiste, josta sai muistoksi Polaroid-kameralla otetun valokuvan itsestään/porukastaan. Toimintapisteellä oli myös kahvitarjoilu ja samalla oli mahdollisuus silmälasien puhdistukselle, jonka sponsoroi Instrumentarium. Pisteellä sai myös apua kauppakassien ja digilaitteiden käytön kanssa. Parasta asiakkaiden mielestä kuitenkin oli, kun sai vain istahtaa ja keskustella ihmisten kanssa. Monet tulivat käymään useampana päivänä ja vaihtamaan viikon kuulumisia. Huomasimme, että ikäihmiset nauttivat siitä, että oli kohtaamispaikka, johon tulla. He olivat silminnähden iloisia uusista keskustelukavereista. Pistettä pidettiinkin monipuolisena kohtaamispaikkana ikäihmisille, jotka saivat sieltä hyvin tietoa tapahtumista, etuuksista ja yhdistyksistä.
Kauppakeskuksiin toivottiin matalan kynnyksen palveluita, kuten esim. kohtaamispaikka/ryhmätoimintaa, teemapäiviä ikäihmisille, digiopastusta, ilmaisjumppia/tanssiaiset. Lisäksi toivottiin KELA / KELA-ohjausta, sosiaalipalveluiden pistettä sekä apuvälinelainaamo (yhteiskäyttöön kärryjä/rollaattoreita).
Toimintapisteellä saatiin aikaan hyvää keskustelua ja päästiin kuulemaan live-musiikkia. Myös koirakaveri oli paikalla.
Tikkulan S-market – Mitä nuoril?
Projektin kohderyhmänä olivat 13–29 -vuotiaat nuoret.
Heiltä kartoitettiin, mitä he kaipaisivat kauppakeskuksiin ja esiteltiin
nuorille kohdennettuja palveluita. Jokaiselle
päivälle oli oma teemansa, jolloin esiteltiin eri yhteistyökumppanien
palveluita:
Mitä mää tekisi? | Vapaa-aika, Me-talo,
Arki haltuun, Ystäväkahvila Muru ym.
Mite mää starttaa eteepäi? |
Ohjaamo
Kuuntel mua! – Mihi ku on paha olla |
Nuorten vastaanotto
Löyr ja huomaa mut! | Etsivä nuorisotyö/Päivystävä nuorisotyö,
Ankkuri
Mää oon mä! | Seta, Sateenkaarikahvila,
Satakunnan Setan nuortenryhmät
Kysymyspyörällä testattiin nuorten tietämystä palveluista/päivän teemoista.
Nuoret toivoivat tilaa, johon he ovat tervetulleita ja
jossa on valvontaa ja heille suunnattua tekemistä, erilaisia tapahtumia ja
mahdollisuuksia itsensä ilmaisuun. Toiveena oli myös saada keskusteluapua iästä
riippumatta.
Suurin osa nuorista oli tyytyväisiä saamaansa palveluun toimintapisteellä ja useasti kuuli kommentin, että ”olette hyvällä asialla”.
Kysymyspyörällä testattiin nuorten tietämystä palveluista ja ideointipaperille saatiin nuorilta ideoita. Myös Ohjaamosta oli Marko Lundenius kertomassa heidän toiminnastaan.
Länsi-Prisma – Mielekäs hetki
Projektin tavoitteena oli mielenterveyspalveluiden näkyvyyden lisääminen kertomalla ennaltaehkäisevistä matalan kynnyksen palveluista. Toimintapisteellä kysyttiin ihmisiltä mikä tekee heidät onnelliseksi ja millä mielellä tänään? Kysymysten tarkoituksena oli saada keskustelua aikaiseksi. Ihmiset teki onnelliseksi mm. hymy, hali, musiikki, terveys, ystävät, perhe ja arki, hyvä ruoka, oma aika, kesä, omannäköinen elämä, uusien asioiden kokeilu.
Toimintapisteellä huomattiin, että paikallisten mielenterveyspalvelujen tarjonta on vähemmän tunnettua. Helpoiten toimintapistettä lähestyivät ihmiset, joita aihe kosketti joko ammatin puolesta tai henkilökohtaisesti. Yksinäisyys oli näkyvä ongelma kauppaympäristössä ja tämä tuli ilmi mm. siten, että osa ihmisistä tuli useampana päivänä ryhmää tapaamaan. Kohtaamispaikoille olisi siis tarvetta enemmänkin. Hyvinvointipalvelujen tuomista kauppaympäristöön pidettiin kiinnostavana. Tarvetta on sosiaalialan palveluohjaukselle sekä informaatiolle.
Toimintapisteellä pääsi mm. testaamaan VR-laseja.
Mikkolan Citymarket – Kelluke-projekti
Projektin kohderyhmänä oli lapsiperheet, joissa on alle yläasteikäisiä lapsia. Esittelyssä oli erilaisia lapsiperheiden ennaltaehkäiseviä matalan kynnyksen palveluita ja harrastusmahdollisuuksia. Toimintapisteellä oli mahdollisuus askarrella kortteja, värittää värityskuvia ja ottaa kasvomaalaus. Projektin tavoitteena oli sujuvamman arjen tukeminen.
Eniten kiinnostusta herättivät erilaiset harrastusmahdollisuudet, kuten esimerkiksi uimakoulut ja Lasten Liikuntamaan tarjonta. Samoin kiinnostivat joulunajan tapahtumat sekä Marttojen ja kirjaston palvelut.
Asiakkaiden mielestä erityislasten palveluista saa heikosti tietoa. Opiskelijaryhmä pohtikin, onko tietoa vain vaikea löytää vai eikö sitä ole tarjolla. Koko perheen yhteiselle tekemiselle on paljon kysyntää. Sosiaalipalveluista kerrottaessa tilan olisi pitänyt olla intiimimpi, sijaintimme kaupan käytävällä oli liian julkinen.
Lapset olivat innoissaan, kun luvassa oli mukavaa tekemistä.
Länsi-Prisma – Hyvä perhe
Toimintapiste esitteli lapsiperheille suunnattuja avopalveluita, järjestöjen palveluita ja tapahtumia sekä harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi kartoitettiin porilaisten tietämystä erilaisista palveluista.
Perheet olivat oman näkemyksen mukaan tietoisia palveluista, mutta kyselyn tulokset kertoivat, ettei kaikki ollutkaan niin selvää. Palveluita koettiin olevan riittävästi, mutta tiedottamista kaivattiin enemmän. Koettiin, että palvelua tulee osata itse pyytää tai etsiä, eikä ole tullut ajatelleeksi, että jotakin tiettyä palvelua olisi edes saatavilla.
Ihmiset olivat kiinnostuneita kuulemaan palveluista ja harrastusmahdollisuuksista ja olivat kiitollisia, että juuri perhepalvelut olivat esittelyssä. Ihmisiä kiinnostivat järjestöjen toiminnat, erityisesti Marttojen ja Puuhavillan. Projektiryhmä teki saman huomion kuin Kelluke-projektinkin väki, ettei erityislapsien palveluita eikä alle puolitoistavuotiaille suunnattuja palveluita löytynyt esittelyyn.
Toimintapisteellä nousi esiin toiveita perhekahviloista, lastenhoitoparkeista, kerho- ja yhteistoiminnasta alle kouluikäisille lapsille sekä kotisivut, johon olisi koottu lapsiperheitä koskevat palvelut ja tapahtumat.
Teksti ja kuvat: Eeva Röntynen, sosionomiopiskelija