SAMKissa tehtävää ympäristötyötä kehitetään opiskelijavetoisesti

Osallistuimme Ympäristöjohtaminen ja ympäristöjärjestelmät -opintojaksolle keväällä 2018. Emme aluksi osanneet odottaa opintojaksolta mitään erityistä, mutta se avasikin hienon mahdollisuuden päästä kehittämään SAMKissa tehtävää ympäristötyötä. Samalla saamme kehitettyä myös ammattiosaamistamme. 

Mistä kaikki sai alkunsa? SAMK ryhtyi Porin kaupungin ilmastokumppaniksi syksyllä 2017 sitoutuen näin vähentämään myös hiilidioksidipäästöjään.  Keväällä 2018 järjestettyyn Ympäristöjohtaminen ja ympäristöjärjestelmät -opintojaksoon kuului laaja ryhmätyö, jossa päämääränämme oli kehittää ilmastositoumuksen tavoitteiden toteuttamista käytännössä. 

Ehdotimme, että SAMK hyväksyy valmistelemamme ympäristöpolitiikan ympäristötyön pohjaksi ja kokoaa ympäristötyöryhmän jatkamaan ympäristötyön kehittämistä.

Ryhmätyössä ehdotimme, että SAMK hyväksyy valmistelemamme ympäristöpolitiikan ympäristötyön pohjaksi ja kokoaa ympäristötyöryhmän jatkamaan ympäristötyön kehittämistä.  Opintojakson lopussa esitimme työmme ohjaaville opettajille hieman epävarmoina tuotoksestamme. Opettajat olivat kuitenkin erittäin tyytyväisiä ja halusivat ehdottomasti, että esittäisimme työmme myös SAMKin johtoryhmälle. Aluksi epäröimme, mutta ohjaavien opettajien kannustuksesta päätimme kuitenkin sopia tapaamisen johtoryhmän kanssa.  

Johtoryhmä hyväksyi valmistelemamme ympäristöpolitiikan

Toukokuun 8. päivä odottelimme kokoushuoneen ulkopuolella vuoroamme. Yksi kerrallaan johtoryhmän jäsenet astelivat kokoushuoneeseen ohitsemme ja kohta meidätkin kutsuttiin sisään samaiseen kokoushuoneeseen. Jännitimme kaikki, vaikka olimmekin valmistelleet esityksemme hyvin. Käytimme esitykseen reilut viisi minuuttia ja tämän jälkeen oli hetken hiljaista. Johtoryhmä taputti meille ja otti ehdotuksemme positiivisesti vastaan. Rehtorin mukaan olimme tehneet todella hyvää työtä ja johtoryhmä hyväksyikin valmistelemamme ympäristöpolitiikan yksimielisesti. Myös ehdotuksemme ympäristötyöryhmän perustamisesta ja verkkosivuille lisättävästä Ympäristö-osiosta hyväksyttiin.  

Kokouksen jälkeen olimme erittäin tyytyväisiä tekemäämme työhön ja johtoryhmälle pidettyyn esitykseen. Samalla viikolla saimme vielä ohjaavilta opettajilta kirjallisen palautteen sekä arvosanat omien ja vertaisarvioiden perusteella. Vaikka opintojakson alussa ryhmäytyminen oli hankalaa, lopulta saimme opintojaksolta erittäin arvokkaita kokemuksia.  

Halusimme jatkaa asioiden viemistä eteenpäin

Opintojakson jälkeen keskustelimme ryhmän sisällä ja lopputuloksena me kolme halusimme jatkaa johtoryhmässä hyväksyttyjen asioiden viemistä eteenpäin. Kerroimme ohjaaville opettajille halustamme jatkaa projektin parissa ja he suhtautuivat asiaan erittäin myönteisesti.   

Tämän kesän aikana olemme lisänneet SAMKin verkkosivuille Ympäristö-osion yhdessä SAMKin viestinnän kanssa. Osiosta löytyy ympäristöpolitiikka sekä tietoa ilmastokumppanuudesta ja muusta SAMKissa tehtävästä ympäristötyöstä.  Tällä hetkellä suunnittelemme ympäristötyöryhmän rekrytointia. Ympäristötyöryhmä tulee koostumaan seitsemästä jäsenestä, joista neljä on eri alojen opiskelijoita ja kolme henkilökunnan jäseniä. Olemme täynnä intoa ja ideoita, joita saamme nyt toteuttaa omatoimisesti!   

Työryhmä tarvitsee kaikkien alojen opiskelijoita heidän erikoisosaamisensa vuoksi.

Tiimissämme on kolme jäsentä, jonka vuoksi erilaisia ideoita syntyy koko ajan. Välillämme vallitsee luottamus ja tiedämme, että yhdessä saamme asioita aikaiseksi. Johtoryhmä toivoi, että ympäristötyötä kehitetään jatkossakin opiskelijavetoisesti. Toivottavasti siis saamme rekrytoitua tulevaan ympäristötyöryhmään innostuneita opiskelijoita. Työryhmä tarvitsee kaikkien alojen opiskelijoita heidän erikoisosaamisensa vuoksi. Yksi tietää enemmän esteettömyydestä, toinen viestinnästä ja kolmas ymmärtää miten esimerkiksi vesijärjestelmät toimivat.   

Katso Ympäristö-osio SAMKin verkkosivuilla.

SAMK Mia Heinonen kuva Kristiina KortelainenMiia Heinonen  

Valmistuin energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi kesäkuussa 2018. Tällä hetkellä työskentelen SAMKin WANDER Vesi-instituutti -tutkimusyksikössä projektitutkijana.  

 

 

 

Olen kolmannen vuoden energia- ja ympäristötekniikan opiskelija. Aloittelen juuri opinnäytetyötäni ja työskentelen ympäristötarkastaja-harjoittelijana Porin kaupungin ympäristö- ja lupapalveluissa.  

 

 

 

Opiskelen energia- ja ympäristötekniikkaa neljättä vuotta. Työskentelen nyt toista kesää Lassila & Tikanojan vaarallisen jätteen terminaalilla Porissa.  

Kuvat: Kristiina Kortelainen

Yhteistyöllä kohti hiilineutraalia Lounais-Suomea

Raumalla järjestettiin 6.4. Lounais-Suomi edelläkävijänä hiilineutraaliin yhteiskuntaan -tilaisuus. Sen isäntänä toimi Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski. Esillä olivat Lounais-Suomen alueen Hinku-kunnat eli ne kunnat, jotka ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Kunnat pyrkivät vähentämään ilmastopäästöjään lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta.

Oli hieno huomata, että kukaan ei lähtenyt kilpailemaan toisten kanssa parhaimmasta suorituksesta, vaan kaikilla oli yhteinen tavoite.

Oli hieno huomata kaikkien esityksistä yhtenäinen tahtotila muutoksen aikaansaamiseksi sekä se, että kukaan ei lähtenyt kilpailemaan toisten kanssa parhaimmasta suorituksesta, vaan kaikilla oli yhteinen tavoite. Monen suusta kuuluikin eri muodoissa ajatus siitä, että kyse on kuntien välisestä yhteistyöstä, ei kilpailusta.

Jokaisella kunnalla oli selkeästi oma kärkensä, jolla se haluaa edetä. Esimerkiksi Loimaalla lähes 50 % päästöistä aiheutuu maataloudesta, kun taas Turussa suuri osa päästöistä aiheutuu kaukolämmityksestä. Jokaisen tarpeet päästövähennyksien suurimpiin vaikutuksiin ovat erilaiset. Kuitenkin monilla oli samoja toimia, esimerkiksi kuntien kiinteistöihin oli asennettu aurinkoenergia-, maalämpö-, ja pellettijärjestelmiä. Nämä kaikki yhdistämällä ja tietoa kuntien välillä jakamalla saadaan maakunnallisesti aikaan suurempi vaikutus kuin mitä osat yksinään tuottaisivat.

Tilaisuuden päätteeksi julkaistiin haaste:

Satakunnan ja Varsinais-Suomen Hinku-kunnat – Laitila, Loimaa, Masku, Mynämäki, Pori, Rauma ja Uusikaupunki yhdessä Turun kaupungin kanssa – haastavat Pariisin ilmastosopimuksen hengessä kaikki Satakunnan ja Varsinais-Suomen kunnat ja muut toimijat tavoittelemaan yhdessä ja yhteistyössä hiilineutraalia Lounais-Suomea vuoteen 2040 mennessä ja laatimaan tiekartan 80 prosentin päästövähennyksen saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta.

Ainakin Eurajoki tarttui haasteeseen jo heti sen julkaisun jälkeen!

Parasta antia oli kuulla, miten nyt kaivattiin konkreettisia tekoja, viestintää ja uusia ajatuksia, jotta tavoitteet saadaan toteutettua ja miten kaikki olivat sitä mieltä, että tämä toteutetaan yhteistyöllä. Maakunnalle tarvitaan nyt veturi, joka ohjaa Lounais-Suomen edelläkävijäksi ilmastonmuutoksen hillinnässä maakuntatasolla. Aktiivisia kuntia alueelta ainakin löytyy!

Lehdistötiedote tilaisuudesta.

Kuva tilaisuudesta: Nina Myllykoski

MeriOleniusMeri Olenius
Kirjoittaja on SAMKin Älykkäät Energiaratkaisut -tutkimusryhmän vetäjä ja oli paikalla, koska SAMK tukee tutkimus- ja opetustoiminnallaan maakunnan siirtymistä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.