”DigiHoitaja kotikäynnillä” – verkkovälitteinen case-simulaatiopilotti hoitotyön koulutuksessa

Digitaalisuus on tullut osaksi hoitotyötä. Tämän päivän sairaanhoitajilta odotetaan laaja-alaisia osaamista myös digitaitojen suhteen. Hoitoalalla digitaalisuuden käsite on kuin palapeli, joka koostuu potilastietojärjestelmistä aina mobiilihoitajan taulutietokoneeseen asti. Tietotekniikka kehittyy vauhdilla ja sitä on valjastettu lähivuosina yhä enemmän osaksi terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Tämä asettaa myös hoitotyön koulutukselle uusia haasteita. Näihin haasteisiin pyrimme vastaamaan kehittämällä verkkovälitteisen case-simulaatiopilotin ”DigiHoitaja kotikäynnillä” Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

Verkkovälitteinen case-simulaatio pilotoitiin toukokuussa 2019. Pilottiin osallistuneet sairaanhoitajaopiskelijat olivat joko jo opinnollistaneet tai opinnollistamassa Gerontologinen hoitotyö ja kotisairaanhoito -opintojaksoa eli opiskelijat opiskelevat opintojakson sisällöt itsenäisesti työpaikallaan ikääntyvien parissa työskennellen. Osallistujia oli yhteensä seitsemän ja he olivat sekä suomenkielisen että englanninkielisen sairaanhoitajakoulutuksen opiskelijoita, mikä toi lisähaastetta verkon välityksellä tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Pilotointi toteutettiin Webex-pohjaisen Hill-verkkoneuvotteluohjelman avulla. Kaikki opiskelijat osallistuivat simulaatioon omien mobiililaitteidensa kautta kotonaan.

Case-simulaation pedagoginen rakenne pilotin runkona

Pilotointi toteutettiin case-simulaation rakenteen mukaisesti. Siihen kuuluu olennaisena osana simulaatiotilannetta edeltävä esitehtävä, jonka opiskelijat olivat saaneet viikkoa aiemmin tutustuttavakseen. Esitehtävä muodostui kotisairaanhoitajan kotikäynti -videosta sekä kahdesta digihoitajuutta käsittelevästä artikkelista, joiden avulla opiskelijat valmistautuivat simulaatiotilanteeseen.

Simulaatiotilanteen ensimmäinen osa sisältää aktivoivan aloituksen eli opiskelijoille kerrottiin simulaation tavoite. Pilotin ollessa kyseessä tavoitteita asetettiin yksi: opiskelija tutustuu digihoitajan rooliin. Aluksi opiskelijat pohtivat kotikäynnille keskeisiä havainnoitavia asioita pohjautuen opintojaksolla käsiteltyihin alueisiin, jotta taataan onnistunut digihoitajan verkkovälitteinen kotikäynti.

Case-simulaation pedagogisen rakenteen mukaisesti seuraava vaihe on simulaatiotilanteen toteutus. Kolme vapaaehtoista opiskelijaa kokeilivat digihoitajan roolia. Opiskelijat haastattelivat ikääntynyttä asiakasta kukin vuorollaan viidestä kymmeneen minuuttia ja samalla muut osallistujat toimivat havainnoitsijoina.

Case-simulaation pedagogisen rakenteen mukaisesti simulaatiotilanteen viimeisessä osassa eli oppimiskeskustelussa keskusteltiin sekä toimijoina olleiden opiskelijoiden, havainnoitsijoiden että asiakkaana toimineen opettajan tuntemuksista simulaatiotilanteesta. Tärkeintä on nähdä onnistumiset ja välttää negatiivisuutta – simulaatiotilanne ei ole koskaan testi, vaan siinä oppiminen on keskiössä. Yhdessä todettiinkin, että digihoitajuus vaatii laaja-alaista ammattitaitoa, itsenäistä päätöksentekokykyä sekä kykyä hyödyntää teoriatietoa päätöksenteon tukena lyhyellä kotikäynnillä.

Lisää digitaalisuutta simulaatioihin

Opiskelijat olivat innostuneita verkkovälitteisestä case-simulaatiosta ja kokivat sen olleen hyödyllinen kokemus tulevaisuuden hoitotyössä. Vastaavia simulaatioita toivottiin lisää. Simulaatioiden tarkoituksena on antaa opiskelijoille valmiuksia vastata työelämän vaatimuksiin ja harjoitella, jopa epäonnistua, turvallisessa ympäristössä: virheistä oppii parhaiten. Simulaation avulla esimerkiksi hoitotyössä välttämättömän suomen kielen harjaannuttaminen on mahdollista – turvallisesti.

Opiskelijat kertoivat simulaatiotilanteen jälkeen, kuinka haasteellista on havainnoida asiakkaan vointia vain verkon välityksellä: asiakasta voidaan havainnoida vain sen verran, mitä on nähtävissä ja kuultavissa. Keskustelua herätti myös se, ettei kameran välityksellä pysty näkemään esimerkiksi potilaan vointia havainnoidessa oleellista ihonväriä tai asiakkaan ympäristöä. Digitaalisen kotikäynnin todettiin olevan lähitulevaisuudessa kuitenkin hyvä lisäapu kotisairaanhoidossa, mutta edelleen tarvitaan perinteisiä kotikäyntejä.

Johanna Jalonen & Sini-Charlotta Kamberg halaavat toisiaan iloisesti
Sini-Charlotta Kamberg ja Johanna Jalonen

Pilotoinneissa parasta on uuden oppiminen niin opiskelijan kuin opettajan näkökulmasta. Pilottiin osallistuneiden opiskelijoiden antaman palautteen mukaan uudistettu ”DigiHoitaja kotikäynnillä” -case-simulaatio testataan uudelleen toukokuun lopulla. Tavoitteena on lähitulevaisuudessa laajentaa verkkovälitteisiä case-simulaatioita myös moniammatillisesti. Ottakaa yhteyttä ja ideoidaan yhdessä lisää!

Teksti: Johanna Jalonen & Sini-Charlotta Kamberg

Kirjoittajat ovat innokkaita digitaalisuuden soveltajia.

Terveyden ja hyvinvoinnin simulaatiokeskus ammattilaisen silmin

Satakunnan ammattikorkeakoulun terveyden ja hyvinvoinnin simulaatiokeskuksessa järjestetään lukukauden aikana lukuisia esittelyitä sekä tutustumiskäyntejä erilaisille ryhmille. Niiden sisältö vaihtelee vierailevan ryhmän tarpeita mukaillen.

Verkostoituminen on tunnettavuuden avain

Haluamme esitellä meidän simulaatiokeskustamme ja tuoda simulaatiota tutuksi paikallisesti, kansallisesti sekä kansainvälisesti. Näin voimme verkostoitua ja luoda uusia yhteistyösuhteita. Verkostoitumista edesauttavat myös meidän simulaatiokeskuksemme www-sivut sekä Instagram-tili, näin tulemme lähemmäksi uusia verkostoja. Sosiaalinen media tukee verkostoitumista.

Lauantaina 27.4. 2019 simulaatiokeskukseen saapui ryhmä kliinisiä asiantuntijoita (YAMK) Turusta. Ryhmäläiset työskentelevät eri terveysaloilla ja heidän pohjakoulutuksena ovat erilaisia, muun muassa sairaanhoitaja, bioanalyytikko ja suuhygienisti.

Heille suunnattu tutustumiskäynti piti sisällään simulaatiopedagogiikkaan perehtymisen, simulaatiokeskuksen sekä simulaattoreiden esittelyn. Erikoisuutena he pääsivät testaamaan simulaatiota myös itse moniammatillisuuden periaatteiden mukaisesti. Heistä kaikki pääsivät toimijoiksi sekä seuraajiksi – koko case-simulaatioprosessi oli heille täysin uusi kokemus. Heiltä myös kerättiin sähköpostitse avoimin kysymyksin palautetta simulaatiomenetelmästä sekä simulaatiokeskuksesta.

SAMK Case-simulaatio käynnissä
Case-simulaatio käynnissä

Palautteet moniammatillisesta näkökulmasta

Ryhmä koki, että simulaatiokeskuksemme oli hieno, moderni ja toimiva. Erityisen hyvänä he pitivät muunneltavuutta ja monipuolisuutta. Simulaatiokeskuksessa voidaan harjoitella asioita useamman eri ammattikunnan edustajan kesken, jolloin yhteystyöstä voidaan saada saumattomampaa, mikä palvelee käytännön työelämän realiteetteja.

”Simulaatiokeskus palvelee moniammatillisuutta mainiosti.”
”Tätä voisi kehittää enemmänkin, jotta herätään huomaamaan moniammatillisuuden mahdollisuudet hoitotyössä ja tuomaan esille eri ammattiryhmien rajapintoja.”

Simulaatiopedagogiikka herätti ryhmäläisissä uteliaisuutta sekä ihastusta, moni harmitteli, ettei heidän opiskeluaikaan ollut tällaisia oppimismahdollisuuksia.

”Omien toimintatapojen näkeminen avaa työn tekemistä uudella tavalla.”
”Voisin hyvin kuvitella joillekin laboratoriotyön osa-alueille, esim. näytteenottotilanteet verinäytteenotto, papa, ekg jne.”
”Toimimalla asiat menee paremmin perille ja mahdolliset ongelmat tulevat näkyviin.”
”Simulaatio herätti havaitsemaan miten monista, isoista ja pienistä paloista potilaan hoidon palapeli muodostuu.”
”Simulaatio-oppiminen on erinomainen hoitotyön oppimisen ja kertaamisen väline. Paljon monipuolisempi kuin pelkät luennot, paljon mielenkiintoisempi ja siitä jää paremmin mieleen koska siinä käsitellään monia eri aisteja.”
”Simulaatio on opettavaista, vaikka helposti meinaa takertua vain niihin asioihin, jotka meni huonosti. Oppimiskeskustelen ilmapiirillä on suuri vaikutus.”

SAMK Case-simulaatio käynnissä

Ryhmältä kysyttiin myös mitä mieltä he ovat siitä sopisiko simulaatio-opetus osaksi YAMK-koulusta. Kaikki vastasivat myöntävästi; he olisivat avoimia tälle opetusmenetelmälle myös ylemmän korkeakoulutuksen osana.

”Pienenä osana simulaatio-opetus voisi olla mukana YAMK-koulutusta, mutta ei kovin suuressa osassa, koska paljon kirjallisia hommia.”
”Erinomaisesti! Ja toivottavasti se joku päivä tuleekin.”

Esittelyt ja tutustumiskäynnit ovat myös henkilökunnalle mielenkiintoisia tilaisuuksia. On hienoa päästä vuoropuheluun eri toimijoiden kanssa sekä saada palautetta, jolloin voimme edelleen kehittää simulaatiokeskusta sekä simulaatio-opetusta. Vielä tämän kevään aikana on tulossa muutamia tutustumiskäyntejä sekä esittelyitä, ovemme ovat avoinna ja otamme vieraat ilolla vastaan!

Teksti ja kuvat: Sini-Charlotta Kamberg

Simulaatiopeli on erinomainen oppimisen ja opetuksen työkalu

Opetusmenetelmiä on paljon. Niitä arvioidaan jatkuvasti ja yritetään löytää erilaisia keinoja, joilla oppimista voidaan tehostaa. Uusiin oppimismenetelmiin lukeutuvat myös erilaiset simulaatiopelit.

Satakunnan ammattikorkeakouluun hankittiin oikeudet simulaatiopeliin pilotointia varten, joka kohdistui yhdelle hoitotyön ryhmälle vuonna 2018. Satakunnan ammattikorkeakoulussa on viime vuosina panostettu simulaation kehittämiseen hyvinvointi- ja terveysosaamisalueella ja simulaatiopelin lisenssin hankkiminen on osa tätä prosessia.

Simulaatiopelin vaikuttavuutta päädyttiin arvioimaan kehittämistyön keinoin ja tulokset saatiin pilotointiin osallistuneille opiskelijoille suunnatusta kyselystä. Kehittämistyön tarkoituksena oli toimia mallina ja antaa ideoita, miten simulaatiopeliä ja pelillisyyttä voidaan tulevaisuudessa käyttää osana simulaatio-opetusta sekä oppimista. Tarkoituksena on hyödyntää tulevaisuudessa pelipedagogiikkaa simulaatio-opetuksessa siten, että se antaa opiskelijoille lisää valmiuksia näyttöön perustuvaan hoitotyön päätöksenteko-osaamiseen.

Pelissä opiskelijasta tulee aktiivinen toimija

Pelillisyys voidaan käsittää monella tavalla. Se pitää sisällään niin korttipelit, lautapelit kuin digitaaliset pelit. Tässä kehittämistyössä keskityttiin digitaaliseen peliin, joka on pelattavissa tietokoneella. Peli on aina kokonaisuus, joka koostuu eri osista haastaen pelaajaa eri tavoin. Peli koostuu siis: pelaajasta, pelin teknisistä ominaisuuksista, säännöistä, tavoitteista sekä pelisuoritusta koskevista tavoitteista.

Näiden ominaisuuksien lisäksi peli saattaa sisältää tavoitesidonnaisia asioita kuten: haasteita, vuorovaikutusta, emotionaalisia kokemuksia, tapahtumaympäristöjä, pelaajan toimintatavoista riippuvia seuraamuksia ja lopputuloksia. Pelaamista pidetään opetusmenetelmänä, jonka kautta opiskelijasta tulee aktiivinen toimija. Näin ollen pelaaminen auttaa opiskelijaa soveltamaan aiemmin opittuja tietoja ja taitoja.

SAMKissa päädyttiin hankkimaan simulaatiopelin lisenssi Practigame-ohjelmistoyritykseltä, joka on kehittänyt simulaatiopelin hoitotyön opetuksen tueksi. Lisenssin kautta varmistui laadukas pelillinen oppimisympäristö sekä 13 valmista peliä oppimisen avuksi. Lisenssi mahdollisti myös opettajille uusien pelien kehittämisen. Pelien kehittäminen vaatii laajaa sisältöosaamista hoitotyöstä, jotta voi luoda uusia laadukkaita ja todentuntuisia simulaatiopelejä. Ennen kaikkea pelien tulee olla näyttöön perustuvan toiminnan mukaisesti rakennettuja.

Simulaatiopelin tavoitteena oli aktivoida opiskelijoita itsenäiseen oppimiseen. Opiskelijat saivat pelialustalle tunnukset, joiden avulla he pääsivät pelaamaan simulaatiopeliä tietokoneella paikasta tai ajasta riippumatta. Tarkoituksena oli, että opiskelijat hyödyntävät simulaatiopeliä opintojakson eri vaiheissa. Peli soveltuu erittäin hyvin tukemaan niin teoriaa, työpajoja kuin itse case-simulaatiota.

Peli valittiin yhdeksi oppimisen ja opetuksen työkaluksi sen monipuolisuuden vuoksi sekä erityisesti resurssien säästämisen näkökulmasta. Opittuja asioita voi kerrata uudelleen ja uudelleen pelin avulla ja näin yhdistää teorian ja käytännön osaamista. Opettajalta kuluu resurssia ainoastaan simulaatiopelien rakentamiseen sähköiselle alustalle sekä tunnusten koordinointiin ja pelistä saatujen tulosten arviointiin. Toki tämäkin on aikaa vievää työtä, mutta hyvin rakennetut pelit toimivat pitkään.

Kyselyn tulosten mukaan opiskelijat hyötyvät simulaatiopeleistä

Aineistonkeruumenetelmänä oli strukturoitu kysely, jota täydennettiin yhdellä avoimella kysymyksellä. Kysymyksiä oli yhteensä 26. Vastaukset analysoitiin tilastollisesti ja avokysymykset sisällönanalyysillä yksinkertaistetusti.

blogitekstin kuvitusta (graafi) simulaatiot

Kyselyn tuloksissa on nähtävissä simulaatiopelin yhteys oppimisen ja pelaamisen välillä. Vastausten perusteella on huomattavissa, että opiskelijoiden keskimääräinen osaaminen on erittäin hyvää tai melko hyvää väittämissä esitetyissä teemoissa.  Kokonaisuudessaan tulokset ovat positiivisia ja puoltavat simulaatiopelin käyttöä opetuksen ja oppimisen tukena.

”Ihan hyvä keino tukea oppimista.”
”Hyvä lisä perinteiseen opetukseen.”
”Peli kehitti hyvin päätöksenteko osaamista, olisin kaivannut enemmän tapauksia, nämä oppi melko nopeasti ja olisi ollut kiva saada erilaisia tapauksia enemmän.”
”Peli oli minusta hyvä oppimisen väline, suosittelisin jatkoa sille.”
”Hyvä lisä oppimisen tueksi. Voi oppia/pelata kotona omalla ajallaan. Saa itse päättää missä ja milloin. Oli erinomainen apu/tuki ennen tenttiä.”

Simulaatiopeli koettiin tarpeelliseksi ja hyväksi. Opiskelijat toivoivat lisää sisältöä eli erilaisia pelejä. Kiitosta keräsi ajasta ja paikasta riippumaton oppiminen eli peliä on mahdollisuus pelata myös kotona.

Simulaatiopelit vievät oppimisen uudelle ulottuvuudelle

Tämän kyselyn tulokset kuvaavat simulaatiopelin vaikuttavuutta yhdellä sisätautiopintojaksolla, jolla peliä pilotoitiin syksyllä 2018 Satakunnan ammattikorkeakoulussa hoitotyön koulutusohjelmassa. Tuloksia ei voida yleistää, mutta ne ovat kuitenkin suuntaa antavia. Tuloksia voidaan hyödyntää pelilisenssien määrän lisäämiseksi sekä osoittaa simulaatiopelin tärkeyttä simulaatio-oppimisen tukena ja innostavana sekä oppimismenetelmänä sen helpon käytettävyyden takia. Lisäksi tulokset antavat informaatiota siitä, kuinka simulaatiopelejä voidaan jatkossa kehittää yhä monipuolisemmaksi.

Opiskelijalle simulaatiopelit tarjoavat ajasta ja paikasta riippumattoman oppimisympäristön. Simulaatiopelit mahdollistavat myös toistettavuuden, jolloin opiskelija kykenee kertaamaan ja harjoittelemaan osaamisalueita, joissa on vielä oppimistarpeita. Simulaatiopelit ovat merkityksellisiä myös resurssien näkökulmasta. Hyvin suunnitellut ja toteutetut simulaatiopelit säästävät ajallisia, rahallisia sekä myös henkilöstöresursseja. Kun resursseja säästyy, jää itse kontaktiopetukseen enemmän aikaa, jolloin pystytään toteuttamaan esimerkiksi laajoja case-simulaatioita. Toisin sanoen kontaktitunneilla pystytään oppimaan paljon laajempia asiakokonaisuuksia, koska opiskelijat ovat jo rakentaneet tietoperustaa itselleen pelillisyyden keinoin.

Simulaatiopelit vievät oppimisen uudelle ulottuvuudelle ja niitä voidaan kehittää lähes rajattomasti, vain mielikuvitus on rajana. Simulaatiopeleillä on varmasti merkitystä myös opiskelijoiden motivoinnissa ja innostuksen herättämisessä.

Kirjoittajat:
Sini-Charlotta Kamberg, opetushoitaja SAMK, sh, kliininen asiantuntija YAMK; amo-opiskelija
Sari Lehtivuori-Sinervä, sairaanhoitaja Satasairaala; sh; amo-opiskelija
Hanna Lehto, päätoiminen tuntiopettaja Winnova; sh, sh-YAMK;amo-opiskelija

Kirjoittajat toteuttivat tämän kehittämistyön Tampereen ammatillisen opettajakorkeakoulun päättötyönä.