Kategoria: Yleinen – General

SataLasso-hankkeen Kestävä minä -ryhmät ovat tarjonneet opiskelijoille mahdollisuuden pysähtyä tärkeiden työelämäteemojen äärelle yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Ryhmät on suunnattu sosionomi-, sairaanhoitaja-, ja terveydenhoitajaopiskelijoille, ja jokaisella tapaamiskerralla mukana on ollut lastensuojelun sijaishuollon ammattilaisia kertomassa omasta työstään, kokemuksistaan ja näkökulmistaan.

Tällä kertaa asiantuntijavieraana mukana oli Annika Joutsenvirta, jonka kanssa keskusteltiin sijaishuollon riskitilanteista sekä työntekijöiden ja nuorten turvallisuudesta. Keskustelut herättivät paljon ajatuksia ja opiskelijat osallistuivat aktiivisesti pohtimaan työelämän haastavia tilanteita.

Tapaamisessa käsiteltiin muun muassa sitä, mitä riskitilanteet sijaishuollossa voivat tarkoittaa käytännössä. Keskusteluissa nousivat esiin esimerkiksi aggressiivinen käyttäytyminen, hatkatilanteet, työntekijöiden kuormittuminen sekä turvallisuuden ennakointi arjen työssä. Opiskelijat pääsivät myös pohtimaan konkreettisia case-esimerkkejä pienryhmissä ja keskustelemaan siitä, miten tilanteissa tulisi toimia ammatillisesti ja turvallisesti.

Vuorovaikutuksen merkitys korostui

Ryhmän keskusteluissa korostui erityisesti vuorovaikutuksen merkitys. Asiantuntijan kokemukset työelämästä avasivat opiskelijoille sitä, kuinka tärkeää on kohdata lapsi/nuori rauhallisesti, ennakoida tilanteita ja toimia yhteistyössä muun työyhteisön kanssa. Samalla keskusteltiin siitä, miten työntekijän oma tunnetila, asenne ja ammattitaito vaikuttavat haastavien tilanteiden hallintaan.

Keskusteluissa nousi esiin myös turvallisuuskulttuurin merkitys. Turvallisuus ei ole yksittäisen työntekijän vastuulla, vaan sitä rakennetaan yhdessä koko työyhteisössä. Ennaltaehkäisy, selkeät toimintamallit ja tilanteiden jälkipurku ovat tärkeä osa turvallista työskentelyä sijaishuollossa.

Opiskelijoille tärkeää oli mahdollisuus kysyä suoraan työelämässä toimivalta asiantuntijalta. Avoin keskustelu antoi tilaa myös pohdinnoille siitä, missä kulkee lapsen itsemääräämisoikeuden ja turvallisuuden välinen raja sekä miten työntekijä voi toimia haastavissa tilanteissa ammatillisesti ja eettisesti kestävällä tavalla.

Kestävä minä -ryhmät tarjoavat opiskelijoille arvokkaan mahdollisuuden yhdistää teoriaa ja käytännön työelämän kokemuksia. Samalla ne vahvistavat opiskelijoiden valmiuksia kohdata tulevaisuuden työssä erilaisia tilanteita turvallisesti, vastuullisesti ja yhteistyössä muiden kanssa.

Lue ensimmäinen blogiteksti aiheesta.

Teksti: lehtorit Miia Immonen ja Heli Rosenqvist (SAMK) sekä lehtori Mari Kirkanen (Diak)

Kuva: Miia Immonen (kuvassa Annika Joutsenvirta Pellavasta)

SataLasso-hankkeen Kestävä minä -ryhmä kokoontui maaliskuun puolivälissä pohtimaan työhyvinvointia lastensuojelun sijaishuollossa. Tämän kerran teemana oli erityisesti työn imu – se myönteinen, energisoiva tila, joka auttaa jaksamaan myös vaativassa työssä. Mukana keskustelua rikastuttamassa oli asiantuntijavieraana Satakunnan hyvinvointialueelta yksikön johtaja Suvianna Forss sekä joukko aktiivisesti osallistuneita opiskelijoita.

Työhyvinvointi sijaishuollossa – miksi se on niin tärkeää?

Lastensuojelun sijaishuollossa tehtävä työ on tunnetusti vaativaa. Arki voi sisältää emotionaalisesti kuormittavia tilanteita, haastavaa käyttäytymistä, vuorotyötä ja ajoittaista resurssipulaa. Työhyvinvointi rakentuu kuitenkin monesta eri tekijästä: työn mielekkyydestä, turvallisuudesta, terveydestä sekä toimivasta työyhteisöstä.

Yhteisessä keskustelussa nousi vahvasti esiin se, että vaikka työ on raskasta, se on samalla myös erittäin merkityksellistä ja antoisaa. Mahdollisuus vaikuttaa lapsen elämään, tarjota turvaa ja tukea sekä nähdä pieniäkin onnistumisia arjessa tuovat työhön syvää merkitystä.

Työn imu – enemmän kuin pelkkää jaksamista

Työn imu tarkoittaa pysyvämpää, myönteistä tunnetta työssä. Se näkyy tarmokkuutena, omistautumisena ja uppoutumisena työhön. Kyse ei ole vain siitä, että “selvitään päivästä”, vaan siitä, että työ voi parhaimmillaan innostaa ja antaa energiaa. Ryhmässä pohdittiin, miltä työn imu näyttää käytännössä: työntekijä on läsnä ja kiinnostunut, työ tuntuu merkitykselliseltä, arki sujuu ja yhteistyö toimii ja myös lapsi aistii turvallisuuden ja myönteisen ilmapiirin.

Tärkeä oivallus oli, että työn imu ei synny sattumalta eikä pelkästään yksilön ominaisuuksista – se rakentuu ympäristön, työyhteisön ja johtamisen varaan.

Vaatimukset ja voimavarat tasapainoon

Keskeinen teema oli työn vaatimusten ja voimavarojen välinen suhde. Sijaishuollossa vaatimuksia on paljon, mutta ratkaisevaa on se, että voimavarat ylittävät vaatimukset. Voimavaroiksi tunnistettiin muun muassa toimiva ja tukeva työyhteisö, selkeä johtaminen, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön, työnohjaus ja palaute sekä kokemus työn merkityksellisyydestä.

Kun nämä ovat kunnossa, työn imu voi syntyä – ei siksi, että työ olisi helppoa, vaan siksi, että työntekijä ei jää yksin kuormituksen kanssa.

Asiantuntijan näkökulma ja yhteinen keskustelu

Suvianna Forss toi keskusteluun arvokasta käytännön näkökulmaa sijaishuollon arjesta. Hänen puheenvuoronsa konkretisoi sitä, miten työhyvinvointia voidaan tukea rakenteellisesti ja myös johtamisen kautta. Samalla se vahvisti ymmärrystä siitä, että työn imu ei ole irrallinen ilmiö, vaan suoraan yhteydessä työn laatuun ja lasten hyvinvointiin. Opiskelijat osallistuivat aktiivisesti keskusteluun, ja yhdessä pohdittiin muun muassa miltä työn imu tuntuu työntekijästä ja miten lapsi ehkä kokee sen.

Kokoontuminen vahvisti tärkeää viestiä: lastensuojelun sijaishuollon työ on yhtä aikaa kuormittavaa ja palkitsevaa. Työn imu ei synny vaatimusten puutteesta, vaan siitä, että työntekijällä on riittävästi voimavaroja kohdata työn haasteet.

Kun työn imu toteutuu, se ei hyödytä vain työntekijää – se näkyy suoraan myös lapsen arjessa turvallisuutena, jatkuvuutena ja parempana kohtaamisena. Työhyvinvoinnin tukeminen onkin ennen kaikkea investointi sekä työntekijöihin että lapsiin.

Lue ensimmäinen blogiteksti aiheesta.

Teksti: lehtorit Miia Immonen ja Heli Rosenqvist (SAMK) sekä lehtori Mari Kirkanen (Diak)

Kuva: Mari Kirkanen

In English we often hear the phrase “Stay hungry; stay foolish.” In Finnish there is a similar saying: “Nälkä on paras kokki,” which means hunger is the best cook. In other words, having the desire or appetite to learn is the most important ingredient for success.

My journey of learning suomen kieli started in Nepal, almost five months before my flight to Finland. I already knew that studying nursing in Finland would require language proficiency, especially for practical training in healthcare settings. After traveling across seven oceans to pursue my dream of becoming a nurse, I committed that I could not allow language to become a barrier to my learning.

To prepare myself, I enrolled in an online Finnish language course at Kathmandu Finnish School, where my teacher was also a graduate from a Finnish university. That was the first step of my Finnish language journey.

Today, as an international nursing student at Satakunta University of Applied Sciences (SAMK), I realize that language learning has been an important part of my academic as well as personal growth.

---

Facing the Challenges

Many studies rank Finnish among the top ten most difficult languages in the world to learn. However, there are also encouraging aspects for beginners. For example, the Finnish alphabet is mostly similar to English, with only a few additional vowels and pronunciation differences.

Since I had already learned some basic Finnish in Nepal, I arrived in Finland feeling confident that communication would be easy. However, reality surprised me. Most Finnish people spoke much faster than I expected.

At the beginning, I sometimes felt overwhelmed. Still, I did not give up trying to communicate even if all I could say was “Joo!” or “Ei!” with a smile.

Another challenge was the difference between formal Finnish, which is usually taught in textbooks, and spoken Finnish, which people use in everyday life. Because my learning had focused mostly on formal Finnish, understanding casual conversations was often confusing.

Sometimes my mistakes created funny or embarrassing situations. For example, once I wrote to a Finnish friend: “Minä tapan sinut.” He laughed and replied, “Don’t kill me! 😂” I had intended to say, “I will meet you.”  That moment taught me how even a single letter can change the meaning of a sentence.

Even some place names required practice. For instance, I practiced pronouncing Kirjurinluoto, a well-known park in Pori, for almost a month before I could say it confidently. I soon realized that my understanding of Finnish was still developing, yet I often tried to speak like a Finnish person. This sometimes creates new challenges, but it also became an important part of my learning process. At times, Finnish felt more confusing than difficult, but every mistake became a valuable lesson.

---

Discovering the Fun in Language Learning

Learning a new language is never easy, but there is a saying: “You live a new life for every new language you speak. If you know only one language, you live only once.”

Motivation is very important when learning something new. If motivation is difficult to find, it is important to start with something that interests you. For me, that starting point was traditional Finnish sayings.

Some of the sayings I learned include:

• Ei lämmin luuta riko
• Ei haukku haavaa tee
• Parempi katsoa kuin katua
• Kertaus on opintojen äiti
• Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku
• Aamuvirkku on illan torkku

Today I have collected nearly twenty old Finnish sayings, which has made learning more enjoyable.

I also explored Finnish culture through music and rhymes. I learned the famous song “Ievan Polkka” and the traditional rhyme “Körö körö kirkkoon.” I often share these with people I meet, and in return they teach me new Finnish words and expressions.

Another important part of my learning journey has been volunteering. I volunteer three times a week in the Oma Maa project at DIAK, where I actively practice speaking Finnish with native Finnish people. These real-life interactions have helped me build confidence and improve my communication skills.

---

Resources That Helped Me Learn Finnish

During my journey, several resources have supported my learning:

Communication with local people
Talking with Finnish people is one of the most effective ways to learn natural language and everyday expressions.

Language learning apps

• Duolingo

Language learning websites

• Finnishpod101
• Kielibuusti
• Lingohut

Grammar websites

• Uusi kielemme
• Venla

YouTube channels

•  Finnishtogo with Virpi
• Herfinland
• Vanekuu

Free streaming service

• Yle Areena

---

My Tips for Students Learning Finnish

Based on my experience, I would like to share some tips for new students who are beginning their Finnish language journey:

1. Learn the Finnish numbers and alphabet first.
2. Pay attention to correct pronunciation from the beginning.
3. Take full advantage of your teacher during language classes.
4. Build a strong foundation before moving to advanced topics.
5. Start by learning words used in everyday life.
6. Gradually familiarize yourself with spoken Finnish.
7. Learn commonly used adjectives, adverbs, and everyday expressions.
8. Do not hesitate to speak with Finnish people.
9. Ask questions such as “Mikä tämä on?”, “Miten sanotaan … suomeksi?”, and “Mitä se tarkoittaa?”
10. Slowly learn Finnish prefixes and suffixes.
11. Start learning past tense once you are comfortable with the basics.
12. Never give up.

---

Studying and Learning Languages at SAMK

Studying at SAMK has also supported my language learning journey. The university provides opportunities to learn Finnish through courses, interactions with classmates, and daily life in Finland. The supportive and encouraging Finnish language teachers at SAMK have played an important role in making this learning journey possible. Being part of an international student community allows us to share experiences and encourage each other while adapting to a new culture and language.

Through my studies, volunteering, and everyday conversations, Finnish has gradually become a natural part of my life in Finland.

---

Conclusion

Learning a new language opens a new version of life. Language is not merely a tool for communication; it is also a gateway to culture. Through language, we begin to understand people’s traditions, values, and ways of thinking.

For international students in Finland, learning Finnish can help build connections, create friendships, and deepen our understanding of the society around us.

To every new student coming to Finland, my advice is simple: do not be afraid of the language. Start small, stay curious, and enjoy the process. Every new word you learn brings you one step closer to this land and the lovely people.

---

Author: Elisha Limbu

Lastensuojelutyössä työntekijä kohtaa päivittäin lasten, nuorten ja perheiden haastavia elämäntilanteita. Työ on merkityksellistä, lähellä ihmistä ja suhteissa olevaa työtä, mutta samalla se voi kuormittaa työntekijää. Juuri siksi itsetuntemus ja oman jaksamisen tukeminen ovat keskeinen osa ammatillista kasvua, kehitystä ja osaamista.

Ensimmäisellä Kestävä Minä -kokoontumiskerralla käsittelimme itsetuntemusta ja työuupumusta turvallisessa ja pienessä ryhmässä Diakin ja SAMKin sosionomiopiskelijoiden, hankeasiantuntijoiden sekä lastensuojelulaitos Lehmuskolo Oy:n palvelujohtaja, omistaja Roosa Koivuniemen asiantuntijuutta hyödyntäen.

Miksi itsetuntemus on lastensuojelutyössä välttämätöntä?

Itsetuntemus tarkoittaa kykyä tunnistaa omat tunteet, ajatukset, toimintatavat ja rajat. Se auttaa ammattilaista erottamaan, mikä kuormitus syntyy työstä ja mikä esimerkiksi omista sisäisistä vaatimuksista. Samalla se luo perustan myötätunnolle – myös itseä kohtaan.

Lastensuojelulaitoksessa työskentelevä ammattilainen kohtaa työssään voimakkaita tunteita: turhautumista, kiukkua, ikävää, huolta, mutta myös iloa ja toivoa. Työ vaatii jatkuvaa läsnäoloa, rajojen asettamista ja niiden pitämistä sekä ammatillista harkintaa. Ilman itsetuntemusta on riski, että työntekijä alkaa reagoida asiakkaiden tilanteisiin omien kuormittuneiden tunteidensa kautta tai ylittää huomaamattaan omat jaksamisen rajansa.

Erilaiset asiantuntija toivat erilaisia näkökulmia

Opiskelijaryhmän kanssa työskentelyssä keskeistä oli kolmen erilaisen asiantuntijuuden yhdistäminen.

Ensimmäisen ryhmäkokoontumisen alussa kävimme läpi aiheen teoreettista viitekehystä: itsetuntemuksen käsitteistöä, työuupumuksen kehittymisen ymmärtämistä sekä opiskelijoiden ammatillisen kasvun tukemista. Tarkastelimme muun muassa sitä, miten kuormitus voi näkyä kehossa, tunteissa ja käyttäytymisessä jo ennen varsinaista uupumusta.

Lastensuojelulaitoksen kokenut asiantuntija toi esille käytännön arjen näkökulman. Hän sanoitti konkreettisesti tilanteita, joissa rajojen tunnistaminen on vaikeaa: työvuorojen kuormitus, työtehtävien liiallisuus, hektisyys, lasten haastava käytös, vastuun tunne lasten ja nuorten kasvusta sekä työyhteisön paineet. Asiantuntijan puhe teki näkyväksi sen, että uupumus ei synny äkillisesti, vaan voi hiipiä arkeen vähitellen.

Opiskelijat puolestaan toivat mukaan opiskelijan ja harjoittelijan näkökulman: epävarmuuden, halun suoriutua hyvin, riittämättömyyden tunteet sekä pelon siitä, ettei ole vielä ”tarpeeksi ammattilainen”. Näiden kokemusten sanoittaminen oli keskeinen osa Kestävä minä -ryhmän ensimmäistä kokoontumista.

Keskustelua, pohdintaa ja oivalluksia

Kentän ammattilaisen toimesta opiskelijat tekivät itsenäisen harjoituksen, jossa he valitsivat 3-5 henkilökohtaista luonteenpiirrettä/vahvuutta, jotka kuvasivat parhaiten heidän tyyliään ja tapojaan toimia. Tämän jälkeen he saivat valitsemilleen sanoille selityksiä, joiden avulla he tarkastelivat omaa itsetuntemustaan ja vahvuuksista aiheutuvia mahdollisia uupumuksen merkkejä. Harjoitus tarjosi opiskelijoille konkreettisen kokemuksen siitä, miten positiivisilta tuntuvat luonteenpiirteet voivatkin helposti ja huomaamatta johtaa työuupumukseen.

Keskustelussa nousi esiin oivallus siitä, kuinka pienilläkin keinoilla voi vaikuttaa omaan oloon – ja miten tärkeää on huomata kuormituksen merkit ajoissa, ennen kuin ne kasaantuvat liikaa.

Ryhmässä muodostui yhteinen ymmärrys

Ryhmässä työskentelyn aikana muodostui yhteinen ymmärrys siitä, etttä lastensuojelutyössä ei tarvitse olla valmis tai jaksaa yksin. Ammatillisuus ei tarkoita tunteettomuutta, vaan kykyä tunnistaa omat rajat ja hakea tukea ajoissa.

Itsetuntemus on taito, joka kehittyy koko työuran ajan. Sen vahvistaminen jo opiskeluvaiheessa antaa tuleville ammattilaisille paremmat edellytykset suojata omaa jaksamistaan ja pysyä alalla.

Yhteistyö hankkeen, oppilaitosten ja lastensuojelun käytännön työn välillä mahdollistaa sen, että opiskelijat saavat realistisen, mutta samalla toivoa ja voimavaroja vahvistavan kuvan lastensuojelutyöstä.

Lopuksi

Kun puhumme työuupumuksen ehkäisystä, puhumme lopulta myös laadukkaasta lastensuojelutyöstä. Hyvinvoiva työntekijä pystyy olemaan aidosti läsnä ja tukena lapsille ja nuorille. Siksi itsetuntemukseen panostaminen ei ole vain yksilön, eikä yhden työyhteisön asia, vaan koko alan yhteinen vastuu. Tämän toivomme viestittyvän kaikille opiskelijoille ja ammattilaisille yhteisesti SataLasson Kestävä minä -ryhmien kautta.

Teksti: lehtorit Miia Immonen ja Heli Rosenqvist (SAMK) sekä lehtori Mari Kirkanen (Diak)

Kuva: Miia Immonen

Artikkelikuvassa ovat Lehmuskolo Oy:n palvelujohtaja, omistaja Roosa Koivuniemi sekä SataLasso hankeasiantuntija ja Diakin sosiaalialan lehtori Mari Kirkanen.

SAMKin lukupiiri juhli  21.1.2026 10-vuotista taivaltaan. Kymmenen vuotta täynnä kirjoja, tarinoita, keskusteluja ja lukuelämyksiä – ja ennen kaikkea yhdessäoloa ja ystävyyttä. Yhteinen matka on vienyt eri kulttuureihin ja toistemme ajatuksiin, ja jatkuu edelleen innostavana yhteisönä.

Miten kaikki alkoi

SAMKin henkilöstökerho perustettiin 18.9.2015 tarkoituksena lisätä henkilökunnan työviihtyvyytta ja yhteisöllisyyttä sekä parantaa työhyvinvointia. Lukupiiri aloitti tammikuussa 21.1.2016 Anne Sankarin johdolla Porissa, Antinkadulla sijaitsevassa silloisessa Kirjakaupassa. Olimme pieni ryhmä kirjallisuudesta kiinnostuneita samkilaisia, jotka halusivat yhdessä lukea, jakaa ajatuksia ja avartaa tapaansa katsoa maailmaa.  Kymmenessä vuodessa lukupiirimme on kasvanut ja kehittynyt yhteisönä. Tänään suurin osa aktiivijäsenistämme on jo ex-samkilaisia eli eläköityneitä tai ei edes ex-samkilaisia, mukaan toimintaamme on tullut vuosien varrella myös innokkaita lukijoita muista lukupiireista. Kymmenen vuotta myöhemmin ympyrä on sulkeutunut, sillä säännöllinen kohtaamispaikkamme on taas vanha tuttu Antinkadun “Kirjakauppa” –  paikka, missä kaikki alkoi. Kiinnostus pienessä yhteisössämme yhdessä tekemiseen, lukemiseen ja keskusteluun on säilynyt vahvana ja vireänä.

Kirjat, keskustelut ja kulttuuri

Kymmenen vuoden aikana olemme yhdessä lukeneet 80 kirjaa, jotka ovat kuljettanut meidät niin historian eri aikakausille kuin eri maiden kulttuureihin. Skaala on laaja – noin kerran kuukaudessa pois lukien kesälomat, olemme kokoontuneet ja keskustelleet erilaisista asioista kuten esimerkiksi naisten asemasta ja elämästä, identiteetin etsinnästä, rohkeudesta, sodista ja selviytymisistä ja kaikesta muustakin. Olemme kokoontuneet myös kuulokkeet päässä ruudun välityksellä, kun maailma sitä vaati.

Lukupiiri on kannustanut astumaan myös oman lukumukavuusalueen ulkopuolelle ja tarttumaan teoksiin, jotka eivät ensisijaisesti kuulu omaan lempigenreen – usein juuri nämä valinnat ovat avanneet keskusteluihin eniten uusia näkökulmia ja jääneet mieleen. Kuukauden kirjavalinnat on tehty demokraattisesti, kaikkien paikalla olleiden ääntä kuunnellen ja myös sillä periaatteella, että kirjat olisivat helposti lainattavissa Satakirjastosta tai äänikirjapalveluista. Lukupiiri ei ole ns. korkean kulttuurin klubi – tärkeintä aina on ollut lukemisen ilo, yhdessäolo ja ajatuksien vaihtaminen. Paikalle on voinut tulla, vaikka kirja olisi jäänyt kesken – tai se olisi kokonaan lukematta. Ajanhallinta ja arjen priorisointi eivät aina ole helppoja, ja kilpailu vapaista illoista on kovaa. Siitä huolimatta olemme saaneet porukan kasaan – välillä pienemmällä, välillä isommalla kokoonpanolla. Lukupiirimme on inspiroinut myös muita, ja siitä olemme todella otettuja – sen innoittamana on syntynyt uusia lukupiirejä.

Olemme saaneet toisiltamme lukuvinkkien lisäksi myös lukuisia kulttuurivinkkejä, yhdessä  ja erikseen olemme käyneet Turun kirjamessuilla, museoissa, näyttelyissä ja elokuvissa. Olemme kokeneet yhteisiä omakustanteisia teatterielämyksiä Tampereella ja Porissa, vierailleet jopa kirjailijoiden luona ja toteuttaneet kulttuurimatkoja Hvitträskistä Tarvaspäähän. Pikkujoulujen runoillat ja “Elämäni runo” -ilta ovat tuoneet vaihtelua lämminhenkisiin kokoontumisiin.

Kiitokset

Lukupiirin tulevaisuus on avoin. Matkamme jatkuu itsenäisenä lukupiirinä – entistä monipuolisempana ja edelleen yhtä iloisena ja uteliaana kuin aloituspäivänä. Kiitokset kaikille vuosien varrella mukana olleille ja lukupiirin edellisille vetäjille – Annelle, Hannalle, Leilalle ja Pialle. Kiitokset myös SAMKin henkilöstökerholle, että saimme kasvaa ja olla mukana toiminnassa.

Toivon, että organisaatiomme joukosta löytyy innokkaita uusia lukupiiriläisiä ja että  SAMKin lukupiiri saa jatkua uusien tarinoiden ja vetäjien voimin – ja miksei kansainvälisessä työyhteisössämme seuraava lukupiiri voisi olla vaikka englanninkielinen tai lukupiiri miehille.

Lukeminen on aina hyvä idea – ja yhdessä vielä parempi.

---

SAMKin LUKUPIIRISSÄ LUETUT TEOKSET 2016-2026

2016

Maarit Tyrkkö: Tyttö ja nauhuri

Andrei Hvostov: Sillamäen kärsimysnäytelmä

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Jussi Valtonen: Siipien kantamat

Tommi Kinnunen: Neljän tien risteys

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi Max

Jari Tervo: Esikoinen

—Runoja

2017

Jukka Viikilä: Akvarellejä Engelin kaupungista

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Katri Manninen: Yhden lapsen kansa

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Terhi Rannela: Frau

Juha Itkonen: Minun Amerikkani

Sally Salminen: Katriina

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin

Antti Tuuri: Ikitie

Jenni Haukio: Katson Pohjoista taivasta

2018

Christina Sandu : Valas nimeltä Goljat

Heidi Köngäs: Sandra

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Nadja Murat: Viimeinen tyttö: olin Isisin vankina

Johanna Holmström: Sielujen saari

Pirjo Toivonen: Pyhä paha perhe (kirjailijan vierailu)

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Tommi Kinnunen: Pintti

Gaetan Soucy: Tulitikkutyttö

—Runoja

2019

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Olli Jalonen: Taivaan pallo

Han Kang: Vegetaristi

Minna Canth: omavalintainen teos (Canth 100 vuotta)

Leila Tuure: Apteekki (vierailu kirjailijan kotona)

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Maja Lunde: Mehiläisen historia

Peter Höeg: Sinun silmiesi kautta

—Runoja

2020

Olli Jalonen: Meren peitto

Pajtim Statovci: Bolla

Merete Mazzrella: Varovainen matkustaja

Claire Mackintosh: Lopun jälkeen

Kirjailijavierailu verkossa. Pauliina Littorin-Laitinen: Kolme punaista rubiinia

Pia Leino: Yliaika

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Minna Lindgren: Aina on toivoa

—Runoja

2021

Väinö Linna: Päämäärä

Anni Kytömäki: Margarita

Britt Karin Larsen: Finnskogen, elämän kehto

Emmi Pesonen: Maailman kaunein sana

Yaa Gyasi: Maa ja taivas

Nina Lykke: Kohonnut Riski

Rosa Likson: Hytti numero 6

Karin Fossum: Marraskuun neljännen vastainen yö

—Runoja

2022

Camilla Grebe: Varjokuvat

Vapaa valintainen kirja toivosta ja uudesta mahdollisuudesta – hybridi -tapaaminen

Pirkko Saisio: Passio

Emmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen, joka tulee puskista

Gurnah Abdulrazak: Loppuelämät

Agatha Cristie: Idän pikajunan arvoitus

Elisabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailma

Vapaavalintainen kirja, jonka teemana on rohkeus

—Runoja

2023

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunan kuoripaistoksen ystäville

Vapaavalintainen ”elämäni runo”. Ilta toteutettiin Elämäni biisi -mallin mukaan

Tuomas Kyrö: Mielensä pahoittajan rakkaustarina

Teatterimatka Tampereelle – Katriina (Sally Salmisen romaaniin perustuva näytelmä)

Marja-Leena Kukkasmäki: Joelta nousee usva tai Jenkkikassi

Kerstin Ekman: Suden jälki

Kirjamessut Turussa, muutama meistä kävi

Seija Paasonen: Naiset, jotka maalasivat taivaan

Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä: vuodet presidentin puolisona

Ia Genberg: Yksityiskohdat

—Runoilta

2024

Mudlum: Tätini Ellen

Jenni Kokander: Yksi miljoonasta

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt

Kirjoja Frida Kahlosta mm. Hayden Herreran, Carolinen Bernadin teoksia oli luettu

Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi

Teatteria Tampereella: Frida Kahlona upea Elsa Saisio

Kirjamessut Turussa, muutama meistä kävi

S.E.Hinton: Me kolme ja jengi

—Runoilta

2025

Teatteria Porissa: Contakti-teatteri ”Ei kertonut katuvansa”

John Williams: Stoner

Johanna Holmstöm: Suden lapset

Marketta Pyysalo: Kehrääjä

Eveliina Talvitie: Helga. Kirjurin Kesäkahvilassa.

Kulttuurimatka Hvitträskiin, Tarvaspäähän ja villa Kokkoseen

Ali Smith: Syksy

—Runoilta

2026

Miina Supinen: Kultainen peura (tammikuun kirja)

Teatteria Tampereella: Helene Schjerfbeck

---

Teksti: Katrin Kippasto, tietoasiantuntija Rauman kampuksen kirjastossa

Kuva: Lukupiirin arkisto

The Satakunta Food Innovation Fair is a new concept designed to highlight the creativity of students in the Bachelor of Engineering (AMK) degree in Production Engineering and Production Economics/Food Production at SAMK. As part of their third-year product development course, students presented new food concepts, some based on challenges from industry partners.

The fair aims to provide a platform where students can demonstrate their skills, industry partners can share real-world challenges, and visitors can network while enjoying coffee and exploring and tasting innovative ideas.

The fair happened on the 12th of December at the Rauma Campus and featured:

• 3 industry partners who shared development challenges
• 10 student teams presenting unique food concepts and
• ingredient suppliers providing trending raw materials.

The atmosphere in the classroom was different, it was filled with positivity, creativity and excitement. Guest could taste, hybrid meat innovations, that explored sustainable protein alternatives, novel applications of chicken feet that challenged traditional norms, and new takes on ready to eat pizzas that supported local ingredients and local production. Guests left inspired, carrying with them new ideas and perspectives on how to strengthen and expand the Satakunta food ecosystem.

This year’s fair would not have been possible without the support of a select group of industry partners. A special thank you goes to Tiina Ilmivalta from Azelis, whose expertise in ingredient supply brought trending raw materials into the hands of our students; Pasi Rantanen from Ikigaia, whose guidance as a business accelerator helped bring in some entrepreneurial spirit; and Matti Tapaila from IFF, whose contributions ensured access to ingredients that elevated the projects to a professional level. Their involvement was invaluable in making the fair a true meeting point of education, industry, and innovation.

We are already looking forward to next year’s fair!

Text: Lecturer | Researcher Jauke Buijs

Photos: Elsa Penttilä

Header photo: Students take on a ready-to-eat pinsa bottom challenge for an industry partner.

My name is Mona Elo, I work as a Researcher at SAMK’s Maritime Logistics Research Centre and when I look back at the past few months, what stands out most isn’t the deadlines. It’s the feeling of doing something together. Let me explain, I am currently a part of the Baltic Sea e-Nav project, as the marketing manager. The project is dedicated to modernizing digital navigation with the new S-100 Standard and is unique in the way of having end user pilot testing and feedback during the production phase, the feedback is used to adjust and further develop the new products.

From Hesitation to Collaboration

E-nav has in fact two sister Interreg Baltic Sea Region projects, ORMOBASS and MaDaMe. In the early spring of 2025, the MaDaMe and ORMOBASS projects reached out to our project and suggested to plan a joint seminar in Copenhagen on the 3^rd of December 2025. At first, we were hesitant to committing to this large undertaking of planning a joint seminar, but the more we explored the benefits and meaning of participating, it seemed only to be the right choice to say yes.

It has so been said that this is something special as it is the first time three Interreg Baltic Sea Region project working together to organize a large joint seminar, it is truly one of those rare moments where collaboration became more than a word in a project plan.

Balancing Needs, Ideas, and Goals

One of the beautiful experiences of this collaboration was that there was space for everyone to bring forward their ideas, as well as room for constructive feedback. Keeping all three projects’ needs and goals in mind. Our biggest challenge was to plan an agenda, that would give all the three projects equal time to both demonstrate and present their projects, while giving the participants the opportunity to get familiar with all three projects.

In the end we decided to have a morning session where all three projects present their project and their goals reached so far. The afternoon sessions will be a rotation model where the audience themselves can choose where to participate, the different rooms offer everything from panel discussions, workshops and technical demonstrations.

The Value of Working Together

I am grateful for the good discussions and sharing of experiences between our projects, it has been a valuable process to be a part of, and I have learned a lot about working across projects to reach a common goal that benefits everyone.

All of the planning culminates in the joint seminar on the 3^rd of December at the Danish Royal Library, you can read more about the event and if you’re interested you can register to participate online.

STOP-hanke (Surface Transfer of Pathogens) on EU:n Horizon Europe -rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on vähentää ja jopa estää pintoihin liittyviä mikrobien tartuntareittejä uusilla pinnoille levitettävillä nanopinnoitteilla.  Tutkimuskeskus WANDER vetää hankkeessa antimikrobisuuden testaukseen keskittyvää työpakettia. Käytännössä meidän roolinamme on muun muassa viedä pinnoitteiden testaamista lähemmäs elävää elämää ja testata pinnoitteiden toimivuutta käytössä olevassa kiinteistössä. Hankkeen viides partnerikokous järjestettiin Italian Torinossa Lingottossa, jossa oli ennen Fiatin autotehdas ja nykyään iso kompleksi tarjoten muun muassa kauppakeskuksen, hotellin ja konferenssikeskuksen palveluja. Lentomatka Torinoon Munchenin kautta onneksi sujui ilman viivästyksiä, siitä huolimatta matkustaminen vei käytännössä yhden päivän.

Ensimmäisenä osallistumispäivänä meille tarjoutui samalla mahdollisuus osallistua ESB-konferenssiin eli 34th Annual Conference of European Society of Biomaterials, koska partnerikokous oli järjestetty samassa paikassa suoraan jatkona tähän alan suureen konferenssiin. STOP-hanke järjesti oman session nimeltään Antimicrobial surfaces: preventing the spread of infectious diseases, jossa Merja Ahonen piti esitelmän “Antimicrobial surfaces as a part of indoor hygiene concept (IHC) decrease the number of infections”.

Paikalla oli 50-60 henkeä mikä oli hyvä osallistuminen ottaen huomioon konferenssin laajuuden, samanaikaisia sessioita oli kuusi. Sisätilan hygieniasta ja sen toimivuuden tutkimisesta infektioiden torjunnassa oli hyvää keskustelua.

Konferenssi tarjosi lounaaksi vain eväspussin, mutta onneksi se oli mahdollisuus syödä Lingotton omassa viidakossa ja tankata samalla niin sanottuja hyviä bakteereja vastaiskuna hankkeen tavoitteelle vähentää mikrobeja kosketuspinnoilla.

Lounastauon jälkeen alkoi STOP-partnerikokous, jossa kaikki osallistuvat organisaatiot esittivät edistyksensä omissa tutkimusosioissaan. Esitykset herättivät runsaasti keskustelua ja pohdintaa seuraavaksi tehtävistä toimenpiteistä. Perjantaina söimme lounasta läheisessä pizzeriassa. Seura oli hyvää ja keskustelu vilkasta edelleen.

Pinnoitteet lähemmäs arkea – testaus alkaa Suomessa ja Kreikassa

Lounaan jälkeen pääsimme käsiksi kokouksen tärkeimpään asiaan eli jatkotestaukseen pääsevän pinnoitteen valintaan. Varsinainen tosielämän testaus tapahtuu Suomessa ja Kreikassa. Kreikassa asiaa tutkii Prolepsis Institute, joka on yleishyödyllinen kansanterveyttä edistävä järjestö, ja Suomessa tutkimuskeskus WANDER. Sekä Suomessa että Kreikassa varsinainen testaaminen tapahtuu vanhuspalveluasumisen yksiköissä.

Tätä ennen pinnoitteiden pitää läpikäydä tarkka laboratoriotestaus, jossa varmistetaan, että ne eivät ole toksisia, ovat antimikrobisia, pysyvät paikoillaan käsitellyllä pinnalla, eivät muuta pinnan väriä tai vaikeuta siivoamista. Lisäksi tutkijoiden täytyy pystyä tuottamaan niitä tarvittava määrä sovitun ajan sisällä ja niiden pitää olla helposti pinnoitettavissa ilman erikoisosaamista. Aikamoinen lista asioita, joita pitää täyttää! Monet tutkimusryhmät ovat tehneet parhaansa kehittäessään pinnoitteita ja myös testatessaan niitä eri tavoilla. Aivan viimeistä sanaa ei tässä kokouksessa saatu siitä mikä pinnoite valitaan, vaan muutama pinnoite vielä kilpailee ykkössijasta.

Meillä Suomessa ja Wanderissa asian viivästyminen tosin hankaloittaa elämää, koska tälläkin projektilla on päättymispäivä ja paljon pitää saada tehtyä ennen sitä, emmekä pääse aloittamaan meidän osuuttamme ennen kuin pinnoite on valittu. Mutta positiivisella mielellä ollaan ja vielä on hanketta jäljellä marraskun 2026 loppuun asti.

Tosin yksi pinnoite eli Institute of Electronics Bulgarian Academy Of Sciences kehittämä terästä teräksellä oleva nanopiikkejä sisältävä pinnoite meillä on jo Porin kampuksella testissä. Sitä testataan kahden vessan ovipainikkeissa, siten että kummallekin vessalle on samanlaisessa käytössä oleva vessa verrokkina. Ovipainikkeista otetaan pintapuhtausnäytteitä, joista tutkitaan bakteerien kokonaismäärää ja indikaattoribakteereita. Pinnoitetulta ovipainikkeelta saatuja tuloksia verrataan verrokkiin, jotta nähdään toimiiko tällainen teräksestä tehty pinnoite käytännössä bakteerimääriä vähentäen.

Teksti: erikoistutkija Sari Repka ja tutkijayliopettajaMerja Ahonen

Artikkelikuva: Sari Repka