Pajavasara, muistot ja mies

Markku Paukkunen

Kuvassa takanani oleva vanha mekaaninen laite koskettaa vanhan insinöörin sielussa jotain herkkää kohtaa aina kun sen ohitse matka johtaa. Nyt kun tästä rakennuksesta kohta ollaan lähdössä, saanen luvan muistella vanhoja, vaikka vanhojen muistelijaa uhataankin ”tikulla silmään”. Vanha on myös kuvan pajavasara ja sen jalustassa oleva paatoksellinen teksti.

Ken työstään ei iloa saa, ei arvosta taattojen työtä,
on tuomittu nimettä kuolemaan, pois menee unhon myötä.
Ken taattojen taitoja arvostaa ja niitä toisille jakaa,
Häntä muistavi isänmaa, sen kansa, ahkera vakaa.

Oma henkilökohtainen tähän rakennukseen liittyvä historiani alkaa vuonna 1963, kun muutin vanhempieni mukana Kyläsaaresta Vähäraumalle. Maalaistalon pojasta tuli esikaupungin asukki. Isäni tuli kirvesmiehen töihin Tekua rakentamaan. Tekuhan on lempinimi vanhalle Teknilliselle Oppilaitokselle, joka oli SAMKin edeltäjä.

Markku Paukkunen
Kuva: Veera Korhonen

Lampi, joka näkyy ruokalan ikkunasta, oli 60-luvulla yleinen uimapaikka. Siinä oli pienet hiekkarinteet ja puhdas vesi. Sehän on syvä pohjavesilähde, vedenpumppaamo on toisella puolella tietä. Me lähialueen ”nuijapojat” rakensimme hiekkarinteeseen kesäisin saunan, johon kävimme pyytämässä rakennusmateriaalit työmaan vastaavalta mestarilta. Joskus saunaa lämmitettiin niin ahkerasti, että se onneton syttyi palamaan (rakenteitahan siinä oli vain etuseinä ja pala kattoa). No, me mentiin uimaan siksi aikaa, kun sauna paloi, ja kohta ryhdyttiin jälleenrakennuspuuhiin. Mentiin taas vastaavan mestarin juttusille ja pyydettiin uudet materiaalit, ja aina me ne saatiin hersyvän naurun saattelemana.

Kaksi eri kertaa olen tästä talosta tutkinnon hakenut. 1975 pokkasin rakennusinsinöörin paperit ja lähdin työelämää kohti. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua koulun penkki kutsui taas pitkän työrupeaman jälkeen.  Aloitin Tampereen Teknillisen Korkeakoulun suojissa DI-tutkintoon tähdänneet opinnot 1995 ja tutkinto olikin valmis 1998. Työrintamalla tämä talo on tullut tutuksi kahteen otteeseen. 2003–2004 olin täällä tutkimus- ja kehittämispalvelu O’Sadan pomona ja nyt vuodesta 2015 alkaen SAMKin Kiina-asioita hoitelemassa. Tähän tehtävään urani kyllä sitten päättyykin, on kohta aika siirtyä – ainakin osittain – vapaaherran rooliin.

Elämä koostuu pienistä tai isommista tarinoista. Ihmiset tulevat ja menevät ja jättävät oman jälkensä maailmaan. Talot pysyvät, toiset kauemmin kuin toiset. Tarinat ovat ikuisia. Nyt kun tämäkin tarina on julkaistu, se säilyy, vaikka pajavasara ruostuu puhki ja kohta miehestä ei ole jäljellä kuin muisto – ja tarina.


Markku Paukkunen toimii Satakunnan ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä ja Kiina-asiantuntijana.

 

 


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *