SataLasso-hankkeen Kestävä minä -ryhmän huhtikuun kokoontumisessa pysähdyttiin resilienssin ja palautumisen taitojen äärelle yhdessä sosionomiopiskelijoiden, Satakunnassa toimivan Holmi Caresin omistaja Andreas Holmin sekä hankeasiantuntijoiden kanssa. Aamupäivän aikana rakennettiin yhteistä ymmärrystä siitä, mitä jaksaminen tarkoittaa käytännössä ja miten sitä voidaan vahvistaa jo opintojen aikana. Tämä kokoontumiskerta toteutettiin SAMKin Peliselli -tilassa, hyödyntäen tilan tarjoamia mahdollisuuksia esimerkiksi aistien kautta tapahtuvaan rentoutumiseen.
Resilienssi osana ammatillista kasvua
Keskusteluissa resilienssi hahmottui ennen kaikkea taitona, joka kehittyy kokemuksen ja reflektion kautta. Lastensuojelutyön arki tuo väistämättä eteen tilanteita, jotka kuormittavat sekä mieltä että kehoa. Vahva resilienssi tarkoittaa kykyä jatkaa työtä, käsitellä kokemuksia ja palautua niiden jälkeen. Opiskelijoille tämä avasi tärkeän näkökulman: omaa jaksamista ei pidä sivuuttaa, vaan siihen liittyvät asiat tulee oppia tunnistamaan ja jaksamista tulee tukea jo varhaisessa vaiheessa ammatillista polkua.
Kehon ja mielen palautuminen näkyväksi
Yhteisessä työskentelyssä tarkasteltiin, miten stressi vaikuttaa kehoon ja mieleen. Kun kuormitus kasvaa, keho aktivoituu ja mieli voi jäädä kiinni kuormitusta ylläpitäviin ajatusmalleihin. Samalla tunnistettiin, että palautuminen ei ole vain levon hetkiä, vaan aktiivinen prosessi, jossa keho ja mieli palaavat tasapainoon. Keskusteluissa korostui, kuinka tärkeää on oppia huomaamaan omat kuormituksen merkit ajoissa ja löytää keinoja, jotka auttavat rauhoittumaan myös työpäivän keskellä.
Kokemuksellinen oppiminen vahvistaa ymmärrystä
Aamupäivän aikana opiskelijat pääsivät keskustelemaan yhteisessä harjoituksessa siitä, miten asiakastilanteessa voi tulla esille monenlaisia tunteita ja miten asiakastilanteesta voi irtautua luottaen siihen, että on työntekijänä tehnyt riittävästi. Lisäksi opiskelijat pääsivät testaamaan erilaisia rentoutumista edistäviä välineitä, joiden avulla pysähdyttiin hengityksen, kehon tuntemusten ja aistikokemusten äärelle. Harjoitukset tarjosivat konkreettisen kokemuksen siitä, miten pienikin hetki voi vaikuttaa omaan oloon. Monelle osallistujalle oivallus syntyi siitä, että palautuminen ei vaadi pitkiä taukoja tai erityisiä olosuhteita, vaan se voi tapahtua osana arkea, kunhan siihen pysähtyy tietoisesti.
Yhteinen purku teki näkyväksi sen, miten yksilöllisiä palautumisen tavat ovat. Se, mikä rauhoittaa yhtä, voi aktivoida toista. Tämän tunnistaminen nähtiin tärkeänä osana ammatillista itsetuntemusta, joka tukee sekä omaa jaksamista että kykyä kohdata asiakkaita.
Kohti kestävää työelämää
Kestävä minä -ryhmässä korostui ajatus siitä, että resilienssi ja palautumisen taidot ovat keskeinen osa sosiaalialan ammatillisuutta. Niitä ei opita vain teoriassa, vaan ennen kaikkea yhdessä kokemalla, jakamalla ja reflektoimalla.
Tällainen työskentely tukee siirtymää opinnoista työelämään ja vahvistaa valmiuksia kohdata työn kuormittavia puolia. Samalla se rakentaa pohjaa kestävälle työuralle, jossa oma hyvinvointi nähdään olennaisena osana ammattitaitoa.
Lue ensimmäinen blogiteksti aiheesta.
Teksti: lehtorit Miia Immonen ja Heli Rosenqvist (SAMK) sekä lehtori Mari Kirkanen (Diak)
Kuva: Heli Rosenqvist