SAMKissa tehtävää ympäristötyötä kehitetään opiskelijavetoisesti

Osallistuimme Ympäristöjohtaminen ja ympäristöjärjestelmät -opintojaksolle keväällä 2018. Emme aluksi osanneet odottaa opintojaksolta mitään erityistä, mutta se avasikin hienon mahdollisuuden päästä kehittämään SAMKissa tehtävää ympäristötyötä. Samalla saamme kehitettyä myös ammattiosaamistamme. 

Mistä kaikki sai alkunsa? SAMK ryhtyi Porin kaupungin ilmastokumppaniksi syksyllä 2017 sitoutuen näin vähentämään myös hiilidioksidipäästöjään.  Keväällä 2018 järjestettyyn Ympäristöjohtaminen ja ympäristöjärjestelmät -opintojaksoon kuului laaja ryhmätyö, jossa päämääränämme oli kehittää ilmastositoumuksen tavoitteiden toteuttamista käytännössä. 

Ehdotimme, että SAMK hyväksyy valmistelemamme ympäristöpolitiikan ympäristötyön pohjaksi ja kokoaa ympäristötyöryhmän jatkamaan ympäristötyön kehittämistä.

Ryhmätyössä ehdotimme, että SAMK hyväksyy valmistelemamme ympäristöpolitiikan ympäristötyön pohjaksi ja kokoaa ympäristötyöryhmän jatkamaan ympäristötyön kehittämistä.  Opintojakson lopussa esitimme työmme ohjaaville opettajille hieman epävarmoina tuotoksestamme. Opettajat olivat kuitenkin erittäin tyytyväisiä ja halusivat ehdottomasti, että esittäisimme työmme myös SAMKin johtoryhmälle. Aluksi epäröimme, mutta ohjaavien opettajien kannustuksesta päätimme kuitenkin sopia tapaamisen johtoryhmän kanssa.  

Johtoryhmä hyväksyi valmistelemamme ympäristöpolitiikan

Toukokuun 8. päivä odottelimme kokoushuoneen ulkopuolella vuoroamme. Yksi kerrallaan johtoryhmän jäsenet astelivat kokoushuoneeseen ohitsemme ja kohta meidätkin kutsuttiin sisään samaiseen kokoushuoneeseen. Jännitimme kaikki, vaikka olimmekin valmistelleet esityksemme hyvin. Käytimme esitykseen reilut viisi minuuttia ja tämän jälkeen oli hetken hiljaista. Johtoryhmä taputti meille ja otti ehdotuksemme positiivisesti vastaan. Rehtorin mukaan olimme tehneet todella hyvää työtä ja johtoryhmä hyväksyikin valmistelemamme ympäristöpolitiikan yksimielisesti. Myös ehdotuksemme ympäristötyöryhmän perustamisesta ja verkkosivuille lisättävästä Ympäristö-osiosta hyväksyttiin.  

Kokouksen jälkeen olimme erittäin tyytyväisiä tekemäämme työhön ja johtoryhmälle pidettyyn esitykseen. Samalla viikolla saimme vielä ohjaavilta opettajilta kirjallisen palautteen sekä arvosanat omien ja vertaisarvioiden perusteella. Vaikka opintojakson alussa ryhmäytyminen oli hankalaa, lopulta saimme opintojaksolta erittäin arvokkaita kokemuksia.  

Halusimme jatkaa asioiden viemistä eteenpäin

Opintojakson jälkeen keskustelimme ryhmän sisällä ja lopputuloksena me kolme halusimme jatkaa johtoryhmässä hyväksyttyjen asioiden viemistä eteenpäin. Kerroimme ohjaaville opettajille halustamme jatkaa projektin parissa ja he suhtautuivat asiaan erittäin myönteisesti.   

Tämän kesän aikana olemme lisänneet SAMKin verkkosivuille Ympäristö-osion yhdessä SAMKin viestinnän kanssa. Osiosta löytyy ympäristöpolitiikka sekä tietoa ilmastokumppanuudesta ja muusta SAMKissa tehtävästä ympäristötyöstä.  Tällä hetkellä suunnittelemme ympäristötyöryhmän rekrytointia. Ympäristötyöryhmä tulee koostumaan seitsemästä jäsenestä, joista neljä on eri alojen opiskelijoita ja kolme henkilökunnan jäseniä. Olemme täynnä intoa ja ideoita, joita saamme nyt toteuttaa omatoimisesti!   

Työryhmä tarvitsee kaikkien alojen opiskelijoita heidän erikoisosaamisensa vuoksi.

Tiimissämme on kolme jäsentä, jonka vuoksi erilaisia ideoita syntyy koko ajan. Välillämme vallitsee luottamus ja tiedämme, että yhdessä saamme asioita aikaiseksi. Johtoryhmä toivoi, että ympäristötyötä kehitetään jatkossakin opiskelijavetoisesti. Toivottavasti siis saamme rekrytoitua tulevaan ympäristötyöryhmään innostuneita opiskelijoita. Työryhmä tarvitsee kaikkien alojen opiskelijoita heidän erikoisosaamisensa vuoksi. Yksi tietää enemmän esteettömyydestä, toinen viestinnästä ja kolmas ymmärtää miten esimerkiksi vesijärjestelmät toimivat.   

Katso Ympäristö-osio SAMKin verkkosivuilla.

SAMK Mia Heinonen kuva Kristiina KortelainenMiia Heinonen  

Valmistuin energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi kesäkuussa 2018. Tällä hetkellä työskentelen SAMKin WANDER Vesi-instituutti -tutkimusyksikössä projektitutkijana.  

 

 

 

Olen kolmannen vuoden energia- ja ympäristötekniikan opiskelija. Aloittelen juuri opinnäytetyötäni ja työskentelen ympäristötarkastaja-harjoittelijana Porin kaupungin ympäristö- ja lupapalveluissa.  

 

 

 

Opiskelen energia- ja ympäristötekniikkaa neljättä vuotta. Työskentelen nyt toista kesää Lassila & Tikanojan vaarallisen jätteen terminaalilla Porissa.  

Kuvat: Kristiina Kortelainen

Our unforgettable NIBS case competition journey

The road to representing SAMK for the NIBS 2018 case competition in Guatemala was a special journey for all of us. We started this journey half a year ago with a qualifying course and no expectations. We had just the goal of doing the best job we possibly could and see where it would take us. After about 6 weeks’ hard working and dedication we exceeded our expectations and qualified to represent SAMK.

We began the strenuous preparation for the RICC case competition taking place in the wonderfully diverse and modern city of Rotterdam in November. RICC provided us with a tremendous learning opportunity and gave us confidence in our abilities as we improved after each and every presentation.

Arriving at the airport, we were welcomed with warm hugs and smiles, which we were totally unfamiliar with coming from the Finnish culture, but which grew to enjoy throughout the week.

Despite leaving Rotterdam without a win we were convinced of our abilities to compete with top students around the world. After RICC we took home the valuable lessons learned during the competition and immediately began to train harder than ever to provide the best possible solutions to any case we might face in Guatemala.

SAMK NIBS team fligt to Guatemala

The Guatemalan experience

Participating in NIBS in Guatemala was an entirely new experience, despite the similar procedures of both competitions. Arriving at the airport, we were welcomed with warm hugs and smiles, which we were totally unfamiliar with coming from the Finnish culture, but which grew to enjoy throughout the week. Everyone was incredibly cheerful, friendly and helpful whether it was during the official competition or just when we were hanging out.

The time difference was a hindrance, but it didn’t stop us from exploring the beautiful city of Guatemala during our first few days of arrival. With the assistance of our ambassador, we learned a lot about the cultures, the local food as well as the magnificent landscapes within the city. Hiking up the volcano and sliding down the soft sand was, definitely, an experience of a lifetime, which we wouldn’t have had the chance had it not been for NIBS and the amazing volunteers from Universidad del Istmo de Guatemala. Also, the busy nightlife of the city was very different than in Finland. It is really astonishing to see the streets full of customized buses, a unique feature of Guatemala.

The competition

The trip to NIBS has been the trip of a lifetime combining leisure and exploring with tough competition and learning. As much as we relaxed and enjoyed the incredible and breathtaking environment the first days, just as hard we worked during the competition. We went into every competition hungry for a win and just as great it felt when we on our 2nd day of competition finally got our first win over London South Bank University. 6 months of hard work culminating into one moment that none of us will ever forget.

SAMK NIBS Team
SAMK NIBS 2018 team members with their coach in Guatemala.

The competition taught us to develop creative solutions to real business scenarios and present them in a convincing manner. Furthermore, the competition truly challenged our teamwork skills as well as tested our ability to perform under intense pressure. As NIBS vice president Robin Richie mentioned in his speech in the opening ceremony, the feeling of walking to the presentation rooms before presenting the solution is an unparalleled mix of emotions that words cannot describe. The walk is a feeling that all competitors will face during the competition and one that can only be fully understood by those who have experienced it.

Money can’t buy a trip like this where every feeling is felt

Money can’t buy a trip like this where every feeling is felt, limits are pushed, great work is a reward and learning comes faster than in any other place. All this while being in the scenery which mostly looked like a paradise.

Text by the team: Alex Dyer, Mathias Hansen, Thanh Nguyen & Karin Turunen

NIBS2018_Guatemala

As trainee in Department of International Affairs in FH Aachen

Me, master degree student Ms. Janika Reunanen from Satakunta University of Applied Sciences (SAMK) had an amazing January 2018 in the FH Aachen, Germany.

Background

Right now, I’m studying my final part for the Master of Business Management: the thesis work is going on for my workplace SATAEDU, Satakunta Educational Federation, which gives vocational education. I work as International coordinator in SATAEDU and organize about 70–80 ERASMUS + mobility periods for vocational students with our international contact persons every year.

First, I would like to thank Ms. Satu Schrey, International Relations Coordinator at SAMK. She gave to me  tips and ideas where to go! We started to plan my exchange in May 2017.  I chose FH Aachen, University of Applied Sciences, which has every over 13,000 students and about 120–130 of them as exchange students abroad every academic year. Moreover, there are about 100 incoming students in the faculties. The city of Aachen is located very nicely if you want to travel there by  car from Finland and take your lovely family (husband and two kids) with you as I did…

The city of Aachen is located very nicely if you want to travel there by  car from Finland and take your lovely family with you

In FH Aachen

In FH Aachen Ms. Linda Weller organized a great program for me. She works with supporting of exchange students. She also gives consultation on exchange programs in Europe and on scholarships. Furthermore, I could meet all the wonderful members of the department of International Affairs. They organized even a lovely family day for us. Ms. Sabine Brinker invited us to her home for a brunch. After that we had a pony riding in the woods with our kids. I am so grateful for everything that you did – Thank you!

I will develop mobility periods for vocational students in Sataedu.

For my thesis, I had a very interesting meeting with Ms. Nathalie Kazma, the Head of the Department of International Affairs and ERASMUS+ University Coordinator. She was one of my interviewees, and I was very impressed about her work. I had, of course, a pre-made interview document that I used. In my thesis I will develop mobility periods for vocational students in Sataedu.  (I got excellent tips for interviews from my thesis supervisor, lecturer Mr. Kimmo Kallama at SAMK).  With the interview document I could have versatile and interesting discussions also with other experts: with Ms. Linda Weller from the Campus Aachen, Ms. Jennifer Janas from the Business faculty and with Ms. Britta Ritzal from Campus Jülich.

Janika Reunanen and Britta Ritzal.

I made interviews, and, I could have even a day with the mobility tool “MoveOn”! It is the electronic system which FH Aachen uses to run their incoming and outgoing exchange students. On the last days of my exchange, I could benchmark also the ERASMUS + outgoing financial support in the FH Aachen.

I summarize my exchange with these marvelous photos from Germany… I really had a great month in FH Aachen and I recommend for every Master degree students to go abroad!

I recommend for every Master degree students to go abroad!

 

Text by: Janika Reunanen (on the right), Master degree student, SAMK, Pori, Finland

PS. Special thanks for all the advice goes to information service assistant Elina Laineenoja at SAMK!

 

Esimiehen oma hyvinvointi vaikuttaa koko työyhteisön hyvinvointiin

Esimiehen työ on usein yksinäistä ja työhön sisältyvistä haastavista tilanteista tai työpaineista on useimmiten mahdoton keskustella kahvipöydässä. Työn sisältämät kasvavat vaatimukset ja ongelmatilanteiden ratkominen herättävät usein inhimillisiä tunteita, joita esimies voi harvoin näyttää ulospäin. Inhimillisten tunteiden peittely aiheuttaa negatiivista tunnekuormaa ja pitkään jatkuessaan uuvuttaa esimiehen.

Pelkästään esimiehille kohdistettujen tilaisuuksien sisältönä on keskinäisen vertaistuen mahdollistaminen

Esimiestyössä jaksamiselle ensiarvoisen tärkeää on, että esimiehillä on mahdollisuus saada tukea, ymmärrystä ja sparrausta muilta esimiehiltä. Työnantajan tulee järjestää säännöllisesti pelkästään esimiehille kohdistettuja koulutuspäiviä tai muita tilaisuuksia. Näiden tärkeänä sisältönä osaamisen kehittämisen lisäksi on esimiesten keskinäisen vertaistuen mahdollistaminen. Vertaistukea ja osaamista voidaan edistää myös eri organisaatioissa toimivien esimiesten välisissä keskusteluissa. Tällaista toimintaa on menestyksekkäästi pilotoitu mm. SAMKin koordinoimassa Foorumix -hankkeessa vuodesta 2015 lähtien.

Työyhteisön rakentava ja aito vuorovaikutus edistää sekä esimiehen että työntekijöiden työhyvinvointia. Työntekijöiden tulisi ymmärtää esimiehen tilannetta ja roolia paremmin ongelmallisia asioita ratkaistaessa, sillä ymmärrys auttaa sekä ongelmien ratkaisussa että työyhteisön yhteenkuuluvuuden kehittymisessä. Säännöllisten oman tiimin kokoontumisten tulee tarjota turvallinen ympäristö kaikkien osapuolten väliseen keskusteluun ja aktiiviseen kuunteluun.

Esimiehen on syytä opetella kuuntelemaan omaa mieltään ja kehoaan ja tunnistamaan väsymyksen ja uupumisen merkkejä

Esimiehen on välttämätöntä huolehtia myös työn ulkopuolisen tukiverkoston vahvuudesta. Perhe, ystävät ja harrastukset auttavat mieltä irtautumaan työhön liittyvistä asioista ja mielekäs vapaa-aika edistää uusien onnistumisten saavuttamista.  Esimiehen on syytä opetella kuuntelemaan omaa mieltään ja kehoaan ja tunnistamaan väsymyksen ja uupumisen merkkejä. Korkeaankaan esimiesasemaan edennyt henkilö ei ole suojassa uupumukselta. Hyvästä itsetunnosta kertoo myös se, että ongelmien ilmaantuessa osaa hakea ja ottaa vastaan apua paitsi vertaistuen muodossa, myös esimerkiksi työnohjauksen tai työterveyshuollon palveluiden kautta. Kynnys avun hakemiseen tulee olla matala, sillä esimiehen uupuessa koko työyhteisö saattaa seilata pitkään eteenpäin ilman kirkasta päämäärää.

 

Teksti on kirjoitettu osana Liiketalouden koulutusohjelman monimuotototeutuksen Esimiestyö 5 op -opintojakson toteutusta. Opintojakson yhtenä tavoitteena oli perehtyä esimiestyön haasteisiin ja ongelmatilanteisiin sekä esimiehen omaan jaksamiseen.

 


 

Jonna Koivisto, Henkilöstön kehittämispäällikkö, Sivutoiminen tuntiopettaja, Palveluliiketoiminta

Kimmo Kallama, Lehtori, Palveluliiketoiminta

Krista Tuunainen, Aikuisopiskelija, Liiketalouden koulutusohjelma

Hannele Kasurinen, Aikuisopiskelija, Liiketalouden koulutusohjelma

 

Kuva: Veera Korhonen

 

 

ALL IN PITCH -yritysideakilpailu saa nuoret heittäytymään ja kokeilemaan yritysideansa kantavuutta

 

Porin Terveystalon yksikönjohtaja Kimmo Laakso haastatteli tuomaristoon kuuluvia Tomi Lähdeniemeä (Satakunnan Kansa), Jani Vikkulaa (Kauppahuone Riveri), Jari Taimia (SataCom), Matti Ratsulaa (Ratsula) ja Kari Ollilaa (Finnish Business Angels).

ALL IN Pitch on Satakunnan yrittäjäpalveluyhdistys Enterin, Länsi-Suomen Osuuspankin ja ALL IN -verkoston yhdessä järjestämä yritysideakilpailu, jossa on kolme sarjaa: ammatillinen toinen aste, korkea-aste ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden sarja. Pitchaus-kisassa haastetaan oma mukavuusalue ja hypätään lavalle pitämään perinteinen hissipuhe ja saadaan siitä tuomariston palaute. Jokainen lavalle nousija on voittaja.

Pitchaus-kilpailu etenee monivaiheisesti: kaikki halukkaat opiskelijatiimit osallistuvat oppilaitoskohtaisiin alkukarsintoihin. Alkukarsinnoista parhaat tiimit etenevät semifinaaliin, joka järjestetään Satakunnan suurimmassa kauppakeskuksessa. Siellä kunkin sarjan parhaimmat tiimit esittävät ideansa paikalla olevan yleisön edessä. Kaikki pitchaukset videoidaan. Finaaliin pääsijät valitsee raati, johon kuuluu paikallisten yritysten johtoa. Tänä vuonna tuomaristoon kuuluivat Kari Ollila, Jari Taimi, Tomi Lähdeniemi, Jani Vikkula ja Matti Ratsula. Semifinaalin ja finaalin välissä opettajien on mahdollista tsempata opiskelijoitaan sekä tiimien hioa esitystään. Finaaliin valitaan kaksi tiimiä kustakin sarjasta.

SAMKilaisen musiikinopettaja Karla Suvannon improkortit palkittiin yhtenä vuoden parhaista yritysideoista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kilpailun alkukarsinnat järjestettiin kussakin oppilaitoksessa erikseen. SAMKista kilpailuun ilmoittautui kolme opiskelijaa.  Kauppakorkeakoulussa kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat saivat mahdollisuuden osallistua alkukarsintaan Johdatus yrittäjyyteen -kurssin kautta. Ammatilliselta toiselta asteelta opiskelijoita kisassa oli kuusi joukkuetta ja lisäksi yksi 10-vuotias.

Semifinaali ja finaali järjestettiin Puuvillan kauppakeskuksen tapahtumalavalla. Tänä vuonna semifinaalin 12 esityksestä finaaliin valittiin kuusi kilpailijaa elinvoimaisen yritysidean perusteella. Finaalissa kolme parasta palkittiin kukin 1500 euron stipendillä.

Kilpailun kolme parasta ideaa vuonna 2017 olivat:

  • Karla Suvanto, SAMK, Improkortit -tuote
  • Momentum, Turun kauppakorkeakoulu, Pori, Old but Gold -mobiilisovellusidea
  • Fanni Kyösti, lastenhoitaja-mobiilisovellusidea

Tuomaristo nosti esiin, että kilpailun ideoiden taso oli noussut huimasti vuodesta 2016. He perustelivat voittajakolmikon valintaa seuraavasti: Karlan esitys improkorteista oli vakuuttava ja hän on omasta tarpeestaan kehittänyt hienon tuotteen tukemaan musiikin oppimista ja musiikin opiskelun pitkäjänteisyyttä. Tuote on skaalattavissa ja se on mahdollisuus toteuttaa myös puhelinsovelluksena. Karla Suvanto työskentelee musiikinopettajana ja opiskelee ensimmäistä vuottaan SAMKin Yrittäjän koulutusohjelmassa.

Momentumin Old but Gold -idea tarjoaa hyvinvointi- ja liikuntatapahtumia ikäihmisille. Momentumin palkitsemiseen vaikutti idean tuoreus ja omaperäisyys sekä sen ajankohtaisuus.

Fanni Kyösti esitti idean lastenhoitaja -mobiilisovelluksesta, mikä tarjoaisi lastenhoitoapua tarvitseville kanavan. Tämän kanavan kautta voisi varata ja saada tietoa tarjolla olevista hoitajista. Idea oli alun perin Sataedun opiskelijaryhmän, joka jätti idean kehittämisen kesken. Kisassa menestynyt ponteva kymmenvuotias Fanni halusi viedä ideaa eteenpäin ja jatkojalostaa sitä. Tällä sinnikkyydellä kilpailun kuopus myös nousi kisan mustaksi hevoseksi ja vei stipendin monen muun hyvän idean edestä. Raati kehui, että tämän tyyppisiä nuoria Suomi tarvitsee tulevaisuudessa: työteliäitä ja periksiantamattomia heittäytyjiä, jotka eivät epäröi viedä hyviä ideoita maaliin.

Yleisön suosikiksi nousi HotInk eli Tuuli Brusila WinNovasta ja Heidi Söderling Porin suomalaisesta yhteislyseosta. He saivat yli neljäsosan yleisöäänistä hennatatuointeihin ja muihin kehonmuokkausmenetelmiin perustuvalla ideallaan.

Yleisön suosikki HotInk toteutti pitchauksen mukaansatempaavasti

Tänä vuonna myös yleisöllä oli mahdollisuus äänestää parasta hissipuhetta. Yleisö olikin aktiivisesti mukana ja ääniä annettiin kaiken kaikkiaan 416. Niistä paras esitys keräsi lähes neljänneksen. Yleisön suosikiksi nousi HotInk eli Tuuli Brusila WinNovasta ja Heidi Söderling Porin suomalaisesta yhteislyseosta. Heidän ideansa oli toteuttaa väliaikaisia kehonmuokkauksia henna-, tussi-, timantti- ja maalausmentelmillä.

Tuuli ja Heidi herättivät yleisön kiinnostuksen tuomalla lavalle miesmallin, jonka kasvot oli koristeltu fantasiatyyliin. Esitys rakentui draamallisesti erinomaisesti: alkukiinnostuksen herättämisen jälkeen HotInk jatkoi esitystään tuomalla esille faktoja kuinka paljon tällä hetkellä ihmiset haluavat joko muuttaa jo ottamiaan tatuointeja tai hankkiutua niistä eroon. Hennatatuoinnit ja muut kehonmuokkausmenetelmät antavat mahdollisuuden toteuttaa omat kuvat niin, että niitä voi vaihdella vaikka kuukausittain. Nämä menetelmät antavat mahdollisuuden piirrättää ihoonsa kuvia sesongin tai juhlan mukaan. Mielenkiinto säilyi esityksessä loppuun saakka, sillä esiintyjillä oli positiivinen ote yleisöön ja sitä mukaa kun Tuuli ja Heidi esittelivät eri menetelmiä, he myös havainnollistivat niitä mallinsa avulla. Esityksen jälkeen oli mielenkiinto herätetty, ja monella mielessä, että tuotahan pitää kokeilla. Ja sehän on hyvän hissipuheen merkki: se herättää kiinnostuksen ja aikaansaa toimintaa.

ALL IN Pitch on koettu hyväksi tavaksi saada opiskelijoita kokeilemaan oman ideansa ja esityksensä toimivuutta ja tehoa. Parhaimmillaan opiskelija oppii itsestään ja vahvuuksistaan jotain olennaista.

Satakuntalaisille nuorille suunnattu yritysideakilpailu järjestettiin Puuvillan kauppakeskuksessa perjantaina 10.11. toista kertaa.

 

Satakunnan yhteinen yrityskiihdyttämö ALL IN käynnistyi vuoden 2015 lopussa Satakunnan ammattikorkeakoulun johdolla. Kiihdyttämöön osallistuvat toisen asteen ammatilliset oppilaitokset Sataedu ja Winnova sekä Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Porin yliopistokeskuksesta Turun yliopiston kauppakorkeakoulu. Yritysideakilpailu ALL IN PITCH on yksi ALL IN -yrityskiihdyttämössä kehitetyistä yrittäjyysopetuksen toimintamalleista.

Kuvat: Pia Marjanen

 


 

 

 

 

Pia Marjanen

Kirjoittaja toimii SAMKissa myynnin ja markkinoinnin lehtorina sekä mentorina yrityskiihdyttämössä.

 

Kuntoutuksen ohjaajaksi SAMKista

Juhlassa oli luonnollisesti läsnä myös ”kossut”,  eli Erja Leppänen, Merja Koivuniemi, Sirpa Saaristo ja Merja Sallinen. Leikkisän lempinimen saanut porukka on kantanut pääasiallisen opetus- ja tutorointivastuun (Kuntoutuksen Ohjauksen ja Suunnittelun) koulutuksessa 20 vuoden ajan.

Kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -koulutuksen 20-vuotisjuhla 17.11.2017 – Opiskelija Monica Tiisalan puhe

Minulla on ilo tuoda Satakunnan ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ohjaaja AMK -opiskelijoilta sydämelliset 20-vuotisonnittelut SAMKista valmistuneille kuntoutuksen ohjaajille ja meille tuleville kuntoutuksen ohjaajille sekä opettajillemme.

Meiltä opiskelijoilta vaaditaan paljon rohkeutta, motivaatiota ja voimia lähteä vallan uusille urille. Pois tutusta ja turvallisesta työstämme, jonka osaisimme, vaikka silmät kiinni. Opiskelujen alkaessa tulee paljon asioita, mitkä täytyy ottaa nopeasti haltuun. Tulee soleopsia, moodlea, finnaa, winhaa… Tässä vaiheessa lähes kaikilla uusilla opiskelijoilla on pää pyörällä ja tuska, että miten tästä selvitään.

Nyt toisen vuoden opiskelijana voin lohduttaa teitä juuri opintojanne aloittaneita. Seuraavana vuonna on jo paljon helpompaa. Ja ainakin meidän opiskeluryhmässämme kaikkien opiskelukavereiden tuki, ns. vertaistuki on ollut ihan korvaamatonta opiskelussa.

 

Mutta omaa motivaatiota uuden oppimiseen tarvitaan paljon. Meillä opiskelijoilla tarvitsee olla itsellämme halu kehittyä ja innostus oppia uutta. Itseään onkin hyvä muistuttaa välillä siitä, että:

Miksi hakeuduin opiskelemaan?

Mitkä ovat omat tavoitteeni ja miten voin ne saavuttaa?

Opiskelujen ohella monet meistä monimuoto-opiskelijoista käyvät töissä ja lisäksi huolehtivat arjen sujumisesta omissa perheissään. Tämän kaiken yhteensovittaminen vaatii opiskelijalta hyvää suunnitelmallisuutta, koordinointia, ajanhallintaa, itseohjautuvuutta, luovuutta, itsekuria, kompromisseja, joustamista, hyvää lähiverkostoa, hyvää toimintakykyä ja armollisuutta itseään kohtaan. Aikuisopiskelijan/monimuoto-opiskelijan elämä on usein henkisesti kuormittavaa, ja meidän tulisi välillä myös pysähtyä kuuntelemaan itseämme, ja omaa jaksamistamme.

SAMKissa on hieno toimintakulttuuri, jossa opiskelijoita kannustetaan kokeilemaan uusia juttuja

Onneksi meidän opettajamme ja SAMKissa koulutuksessamme on hyvin huomioitu monimuoto-opiskelijan arjen paineet.

SAMKissa on myös hieno toimintakulttuuri, jossa opiskelijoita kannustetaan kokeilemaan uusia juttuja. Täällä opiskelijana voi päästä työskentelemään erilaisissa pilottikokeiluissa, ilman onnistumisen pakkoa. Täällä opettajat ymmärtävät, että mitään uutta innovaatiota ei voi syntyä, jos ei uskalla kokeilla ja vaikka epäonnistua.

Koulutusohjelmavastaava Merja Koivuniemen (vas.) vierellä on kuntoutusohjaajayhdistyksen puheenjohtaja Virpi Hurula. Hurula on valmistunut SAMKista kuntoutuksen ohjaajaksi ja myös kuntoutuksen YAMK koulutuksesta.

Kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -opiskelijan muita suuria ilon ja huolen aiheita.

Me kuntoutuksen ohjaaja -opiskelijat iloitsemme jo etukäteen hallituksen esityksestä eduskunnalle, jossa ammattikorkeakouluista valmistuvat kuntoutuksen ohjaajat ovat jatkossa sosiaalialan laillistettuja ammattihenkilöitä. Tällä on suuri vaikutus ammattiryhmämme työllistymiseen. Tämän johdosta toivottavasti kuntoutusohjaajien osaaminen tulee paremmin näkyväksi ja arvostus ammattiamme kohtaan paranee ja työnantajat uskaltavat työllistää meitä.

Olemme kuitenkin edelleen huolissamme mahdollisuuksistamme työllistyä yhdenmukaisesti muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitutkinnon suorittaneiden kanssa, sillä kuntoutuksen ohjaajakoulutus ei ilmeisesti tulevaisuudessakaan anna pätevyyttä toimia terveydenhuollon ammattihenkilönä, ja suuri osa kuntoutusohjaajien työpaikoista on vielä terveydenhuollon puolella. Tähän toivoisimme muutosta.

On hienoa, että Tehy ja Suomen kuntoutusohjaajien yhdistys ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan yhdistyksestä tulee Tehyn ammatillinen jaosto. Tehyn kanssa tehtävä yhteistyö edistää kuntoutusohjauksen valtakunnallista näkyvyyttä.

Olemme huomanneet, että kuntoutusohjaajia haetaan nyt virkoihin myös kuntoutusohjaaja AMK -nimikkeellä.

Tutkitusti on todettu, että Satakunnan ammattikorkeakoulun opetusta arvostetaan, ja täältä valmistuneet kuntoutuksen ohjaajat työllistyvät hyvin. Sama ilmiö näkyy meidänkin opiskeluryhmässämme, ja olemme siksi hyvin luottavaisin mielin meidän työllistymisestämme. Koemme myös, että kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -tutkinto antaa meille hyvän mahdollisuuden työllistyä moniin erilaisiin työtehtäviin eri organisaatioissa.

Lisäksi olemme huomanneet, että kuntoutusohjaajia haetaan nyt virkoihin myös kuntoutusohjaaja AMK -nimikkeellä. Tämä kertoo siitä, että kuntoutusohjaajien osaaminen on kyseisissä organisaatioissa tunnistettu. Toivomme kuntoutuksen ohjaajille lisää virkoja, joissa he voisivat hyödyntää kokonaisvaltaisesti omaa osaamistaan.

Uskomme, että voisimme lisätä kuntoutuksen vaikuttavuutta, jos moniammatillisissa kuntoutustiimeissä olisi mukana myös kuntoutuksen ohjaaja. Kuntoutusohjaajina olemme omaksuneet koulutuksessamme asiakaslähtöisen ja laaja-alaisen toimintakykynäkemyksen.

On valitettavaa, että monet mieltävät kuntoutuksen edelleen sarjaksi erilaisia ”temppuja” ja lähinnä lääkinnälliseksi kuntoutukseksi ja, että kuntoutuksella yritetään edistää eniten ihmisen fyysistä terveyttä ja toimintakykyä. Meillä tulevilla kuntoutuksen ohjaajilla on siis vielä suuri työ muuttaa vallitsevaa toimintakulttuuria.

Kuntoutusohjaajien ammattiryhmä on vieläkin pieni ja monelle meidän osaamisemme on edelleen tuntematon. Opiskelijatkin törmäävät edelleen siihen, että meillä täällä Suomessa kuntoutusta suunnittelee, ohjaa, toteuttaa, koordinoi ja kehittää enimmäkseen muut ammattiryhmät, kuin kuntoutuksen ohjaajat. Tätä me tulevat kuntoutuksen ohjaajat suuresti ihmettelemme.

On valitettavaa, että monet mieltävät kuntoutuksen edelleen sarjaksi erilaisia ”temppuja” ja lähinnä lääkinnälliseksi kuntoutukseksi

Meidän kuntoutusohjaajien osaamista ei vielä riittävästi tunnisteta tai tunnusteta. Se osaaminen, mikä meillä kuntoutusohjaajilla jo on, näyttää jäävän paljolti hyödyntämättä. Tämä on resurssien haaskaamista, johon yhteiskunnallamme ei ole varaa.

Nyt muita ammattiryhmiä yritetään ”pikakouluttaa” tekemään oman työnsä ohessa, meidän työtämme. Työtä jonka me jo osaamme. Työtä johon me opiskelemme kolme ja puoli vuotta.

Kuntoutuksen ohjaajan ammatin nimikesuojaus takaisi sen, että kuntoutusohjaajan tehtäviin ei haettaisi muita ammattiryhmiä, niin kuin valitettavasti nyt tehdään. Me kuntoutuksen ohjaaja opiskelijat toivomme, että tähän asiaan tulisi muutos.

Kiitos.


 

 

Monica Tiisala opiskelee Satakunnan ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen ohjaajaksi (AMK)

 

Kuvat tilaisuudesta: Merja Sallinen

Viestinnän harjoittelijana – oma koulu uusin silmin

Aloitin harjoitteluni SAMKin viestinnässä marraskuussa vuoden synkimmän ajan keskellä. Nyt olemmekin jo maaliskuussa ja kevätaurinko paistaa kirkkaana. Tuntuu, että aika on kulunut todella nopeasti, melkeinpä kuin juosten.

Olen ollut mukana messuilla ja erilaisissa tapahtumissa, vetänyt infoja lukioissa, ammattikouluissa, sotilaskodissa…

Olen tämän viiden kuukauden harjoittelun aikana oppinut monenlaista. Olen ollut mukana messuilla ja erilaisissa tapahtumissa, vetänyt infoja lukioissa, ammattikouluissa, sotilaskodissa ym. Olen tehnyt haastatteluja, kirjoittanut uratarinoita ja uutisia, editoinut videoita ja valokuvia, sekä tehnyt taittohommia ja sisällöntuotantoa.

Työ on ollut mielestäni mielekästä ja todella monipuolista. Vaikka olin ”vain” osa-aikaisena harjoittelijana opintojeni ohella, on työtehtäviä piisannut hyvin. Lisäksi työ on ollut hyvin liikkuvaa. Osittain koulukäyntien takia, mutta myös muilla kampuksilla vierailujen sekä esimerkiksi haastatteluiden tekemisen vaatimien siirtymien ansiosta.

Työn – tai harjoittelun – parhaina puolina olen pitänyt juuri monipuolisuutta. Se on tarjonnut hyvän balanssin toimistotyön ja muun tekemisen väliltä. Ennen kaikkea opiskeluiden tasapainoksi se on sopinut yleensä hyvin. Välillä tehtävät ovat kasaantuneet, mutta pidän haasteista. Olen kohdannut harjoittelun aikana paljon erilaisia ja uusia ihmisiä sekä työtehtäviä.

Koulu toisesta näkökulmasta

On ollut mielenkiintoista nähdä tuttu koulu nyt myös henkilökunnan silmin. Vaikkakaan suuria muutoksia opiskelijavinkkeliini ei ole ollut, olen ollut henkilöstön palavereissa, päässyt nauttimaan henkilöstökerhon tarjoamista mahdollisuuksista ja nähnyt koulun toiminnan hieman erilaisesta näkökulmasta.

Olen ollut yhtäaikaa kuin kahden ”ryhmän” jäsenenä. Molemmat tarjoavat omat etunsa. Esimerkiksi olin monesti samalla SAMKin markkinoinnin tekijä sekä sen kohde. Opiskelijana et välttämättä pääse niin hyvin ymmärtämään, mitä talon sisällä tapahtuu, mutta henkilöstöön kuuluessasi saat myös tietoa, jota ei kaikille opiskelijoille informoida. Puolestaan opiskelijana näet kaiken opiskelijoiden välisen kanssakäymisen ja koet heidän mielipiteensä talon sisäisistä asioista.

Tämä aika on tarjonnut minulle paljon uutta. Juurikin se, että työpaikkani on samalla kouluni, on mahdollistanut oppimisen saman päivän aikana sekä työharjoittelussa että luennoilla. Koen oppineeni paljon uutta ja kehittyneeni. En vain työelämän taidoissa, vaan myös kokonaisvaltaisesti oman elämäni aikataulun järjestelyssä ja hallinnassa, sillä vaikka työmäärä elämässä tuntuisi joskus todella suurelta, on tehtävät pystyttävä suorittamaan parhaan taitonsa mukaan.

Nyt kevään edetessä huimaa vauhtia ja harjoitteluni lähestyessä loppuaan on aika suunnata katseet kohti tulevaisuutta ja uusia haasteita.


Niko Iijolainen kuva: Jenni KivilompoloNiko Iijolainen
Kirjoittaja on tradenomiopiskelija, joka suoritti osan opintoihin kuuluvasta harjoittelustaan SAMKin viestinnässä.

Kuva: Jenni Kivilompolo